Komissio on nostanut sovellettavia kynnysarvoja maltillisesti. Esimerkiksi tavaroiden ja palveluiden kynnysarvo nousee valtion keskushallintaviranomaisilla 139 000 eurosta 140 000 euroon.
Kouvola on tehnyt pitkäjänteisesti työtä elinvoimansa vahvistamiseksi ja hankintojensa kehittämiseksi. Työ on tuottanut tulosta. Hankintaohjelman seurannan perusteella pk-yrittäjien osallistuminen tarjouskilpailuihin on mahdollistunut Kouvolassa aiempaa paremmin.
”Makuelämysten tuottaminen on meidän toiminnan ytimessä. Esimerkiksi kesällä kun grillissä on tavallista parempaa makkaraa, niin onhan se juhlahetki.”
Ympäristöministeriön tavoitteena on, että rakennuksen elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä ohjataan lainsäädännöllä 2020-luvun puoliväliin mennessä. Sitä edeltävät vapaaehtoiset suositukset, joiden avulla julkiset rakennushankkeet voidaan toteuttaa vähähiilisesti.
Uuden lain tarkoituksena on lisätä vähä- ja nollapäästöisten ajoneuvojen osuutta julkisen sektorin ajoneuvo- ja liikennepalveluhankinnoissa.
Muutokset ovat pääosin teknisiä korjauksia tai täydennyksiä, joilla muun muassa suodaan hankintayksiköille laajemmat oikeudet saada tietoja yrityksistä.
Hankintaohjelma sisältää kolme päämäärää kaupunkistrategian edistämiseksi.
Koronan aiheuttaman poikkeustilan rahoitukseen on tähän mennessä myönnetty yli 3,3 miljoonaa euroa 474 kouvolalaisyritykselle.