Nanna Nikunen, Hukkasiinin yrittäjä

Näin syntyi Hukkasiini

Nanna Nikunen valmistaa hukkamateriaalista jaloille ystävällisiä kenkiä

Nanna Nikunen tutustui yrittäjyyteen opiskeluvuosinaan Savonlinnassa, perustettuaan ystäviensä kanssa Lettukahvila Kalliolinnan. Kipinä yrittämiseen jäi elämään, eikä opettajaksi valmistuminen ja ammatissa toimiminen enää riittänyt. ”Aloin perhevapaalla tutkiskella haaveitani ja päädyin laajentamaan osaamistani nahkatöihin ja jalkinevalmistukseen. Aloin suunnitella omia paljasjalkakenkiä.”

Nanna Nikunen valmistaa käsityönä jaloille kilttejä Hukkasiini-kenkiä.
Nanna Nikunen ja pari Hukkasiineja.

Itä-Suomen yliopistossa käsityötiedettä ja teknologiakasvatusta opiskellut ja monimateriaalisen käsityön opettajaksi valmistunut Nanna Nikunen oli omien huonojen jalkinekokemustensa takia kiinnostunut paljasjalkakengistä jo aiemmin. Kenkien suunnittelu, oman tuotannon kehittäminen ja yrittäjyys veivät mennessään, eikä paluuta entiseen elämään yläkoulun teknisen työn opena enää ollut.

”Toki yrittäjäksi ryhtyminen jännitti, mutta oman lähipiirin tuki sekä oman yrittäjyyskokemus kannusti eteenpäin. Myös Kinnon alkutaipaleen apu ja starttirahan saaminen auttoivat tarttumaan omaan unelmaan. Tällä hetkellä näkymät ovat ihan valoisat ja luotan siihen, että pystyn työllistämään itseni käsityöläisenä”, kertoo Nanna Nikunen.

 

"Tärkeää on saada valmistaa ihmisten kallisarvoisia jalkoja vaalivia ”kilttejä” kenkiä, jotka ovat monikäyttöiset ja huollettavat sekä tarvittaessa korjattavat - ja siten ekologiset."

 

”Hukkasiinien materiaali on teollisuuden ylijäämää, kiertotalouden materiaalivirtaa. Ilman tällaista jätemateriaalia en valmistaisi jalkineita, hukkamateriaalin hyödyntäminen on tärkein seikka koko Hukkasiinin ideassa. Ideologiamme perustaa ovat hukkanahan lisäksi suomalainen tuotanto, ja eurooppalaiset materiaalit, eli siis ei viherpesty, vaan aidosti ja läpinäkyvästi vastuullinen tuote.”

”Parasta yrittäjyydessä ovat haasteet, positiivisessa mielessä. Jatkuvasti saan kehittää ja miettiä, mihin suuntaan ja miten yritystäni kehitän ja vien. On motivoivaa luoda itselleen toimeentulo. Yrittäjänä toimin omien arvojeni ja inspiraatioiden pohjalta, seuraan ideoitani. Tykkään tehdä töitä itsekseni, mutta nautin myös todella paljon kohtaamisista asiakkaiden kanssa. Toivon, että Hukkasiinin asiakkaat saavat palvelua, jota suuremmat kenkätehtaat eivät pysty tarjoamaan.”

 

”Haastavinta itselleni on jatkuva markkinointi, erityisesti sosiaalisessa mediassa aktiivisena pysymisessä joudun jatkuvasti ”kirittämään” itseäni. Olisin mieluummin ”kyläsuutari” ja kohtaisin ihmisiä ihan aidosti naamatusten.”

 

”Kinnosta olen saanut korvaamatonta apua erityisesti yrityksen perustamisvaiheessa. Apua olen myös saanut lähipiirini yrittäjiltä. Myös yrittäjän ammattitutkinto, jonka suoritin etänä Ylä-Savon ammattiopistossa, osaamisalana verkkokauppa- ja digimarkkinointi, antoi hyvin eväitä.”

”Toivon, että kymmenen vuoden päästä minulla on kenkämalli jokaiselle vuodenajalle, ja että voisin työllistää muutaman huipputyypin Hukkasiinin remmiin, etten joutuisi handlaamaan yksin koko kokonaisuutta. Toivoisin löytäväni avukseni ammattilaisia, jotka nauttisivat niistä tehtävistä, mitkä itselleni eivät ole niitä luonnollisimpia ja omia vahvuuksiani.”

”Hukkasiinien tuotannon haluan pitää käsityömäisenä, kotimaisena ja ennennäkemättömän vastuullisena!”

Yrityksen kotisivut: hukkasiini.fi

Teksti: Kirsi Markkanen, joulukuu 2022

Kiinnostaako yrittäjyys? Apunasi on

Timo Lehmusmetsä

Lehmusmetsä Timo

Yritysneuvoja
Yrityksen perustaminen
+358 20 615 5957
+358 40 483 2957
timo.lehmusmetsa@kinno.fi

Scroll to top