Yrityspalvelutalon nimeksi Kohoa Synergiakeskus

Kouvolan Yrityspalvelutalo Oy:n hallitus on nimennyt maaliskuussa 2023 avautuvan, entisen Kauppakeskus Manskin ”Kohoa Synergiakeskukseksi”. Talon nimi otetaan käyttöön välittömästi, ja avajaisiin mennessä myös keskuksen omistavan yhtiön nimi muuttuu Kohoa Synergiakeskus Oy:ksi. Uusi nimi kuvastaa aiempaa paremmin kasvua, oppimista ja yhteistyötä, jotka ovat yhtiön ydintavoitteita.

Kohoa Synergiakeskuksen päämääränä on parantaa yritystoiminnan edellytyksiä ja lisätä elinvoimaa alueelle keräämällä yrittäjille palvelu- ja yhteistyöverkosto saman katon alle. Kokonaisuuteen kuuluu vahva osaamisen ja kehittämisen läsnäolo korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitosten myötä. Kohoa Synergiakeskuksessa yhdistetään työ ja tekijät, opiskelijat ja yrittäjät sekä yhteistyökumppania etsivät. Kohoa on toimijoidensa potentiaalin moninkertaistaja sekä korkeakouluyhteistyön ja verkostoitumisen edistäjä Kymenlaaksossa.

”Kohoa Kouvolassa! Nimi viestii kasvun mahdollisuuksista ja luo positiivista mielikuvaa, se mahdollistaa kohoamisen uudelle tasolle ja rikkoo rajoja”, kuvailee toimitusjohtaja Jenni Liikkanen. ”Synergiakeskus avaa yhdessä toimimisen etuja ja talon eri kohderyhmien yhdistämisen hyötyjä. Yhdessä olemme enemmän”.

”Latistamisen ja poteroitumisen sijaan on aika pyrkiä kohottaviin kokemuksiin ja yhteistyöhön, ja tästä nimi viestii mielestäni hyvin. Uuden luominen ja kasvaminen on usein erittäin haastavaa ja vaatii yrittäjiltä paljon. Näiden haasteiden ratkomisessa auttavat taloon syntyvän verkoston tuki, taloon sijoittuvat julkiset ja yksityiset palvelut sekä yhteistyö yrittäjien, opiskelijoiden ja korkeakoulujen välillä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jari Jaakkola.

Paikallisten yrittäjien, yrittäjäjärjestöjen, Kymenlaakson Kauppakamarin ja Kouvola Innovation Oy:n yhdessä perustaman Kouvolan Yrityspalvelutalo Oy:n omistamaan Kohoa Synergiakeskukseen ovat sijoittumassa muun muassa osa omistajista ja toimintoja eri oppilaitoksista, kuten LUT-yli­o­pis­ton Kou­vo­lan yk­sik­kö, am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lu Xamk, Edu­ko ja Kou­vo­lan Rau­ta­tie- ja Ai­kuis­kou­lu­tus Oy KRAO. Taloon tulee myös joustavaa Goworking-tilaa sekä kokous- ja neuvottelutiloja. Kohoa on alusta tapahtumille, yhteistyölle ja verkostoitumiselle.

Lisätietoa:

Jenni Liikkanen
Toimitusjohtaja
p. 045 108 3586

Jari Jaakkola
Hallituksen puheenjohtaja
p. 040 502 6397

Kouvolan Yrityspalvelutalo Oy - Kohoa Synergiakeskus
Kauppalankatu 13, 45100 Kouvola

Scroll to top