Kouvolalainen vuonna 2012 perustettu TulosTaitoa Suomi Oy tarjoaa asiantuntijapalvelua yrityskauppojen hoitamiseen ja organisaation taloushallintoon sekä monipuolista yritysneuvontaa. Yrityskauppojen hoitamisessa ja liikkeenjohdon konsultoinnissa toimijoina ovat yrityksen toimitusjohtaja Mika Lokkila ja hallituksen puheenjohtaja Ville Helander.
"Tiloja etsiessä olin yhteydessä Kinnoon, jossa kartoitettiin eri tilavaihtoehtoja ja hoidettiin tapaaminen kiinteistön omistajan kanssa."
Luonnonkosmetiikka on nouseva trendi niin Kouvolassa kuin muuallakin Suomessa. Palmroos on tällä hetkellä ainoa yrittäjä Kouvolassa, jonka palveluvalikoimasta löytyy kursseja luonnonkosmetiikan valmistukseen.
"Tiloja etsiessä olin yhteydessä Kinnoon, jossa kartoitettiin eri tilavaihtoehtoja ja hoidettiin tapaaminen kiinteistön omistajan kanssa."
Biokaasu on monikäyttöinen ja ympäristöystävällinen energiamuoto.
Yrityskummi oli mukana alusta alkaen, ja oli ajatuksia selkiyttävää keskustella erilaisista mahdollisuuksista, liittyen esimerkiksi rahoitukseen ja verkkokauppaan”, kertaa Marjatta Hirvi prosessia.
Maalaamo tarjoaa alkuvaiheessaan työtä kahdessa vuorossa yhteensä 22 henkilölle. Suunnitelmissa on kasvattaa hallitusti yksikön kokoa toimimaan myöhemmin kolmessa vuorossa.
Kinnon Kasvua Viennistä -hanke tarjoaa kouvolalaisille yrityksille kasvuun ja kansainvälistymiseen tarvittavia työkaluja kuten sparrausta, markkinaselvityksiä, messuvierailuja, kontakteja yms. Venäjän verkkokauppakokeilu on hyvä mahdollisuus saada lisää myyntiä ja löytää uusia asiakkaita.
”Ravintolayrittäjyys on ollut minulla haave hyvin nuoresta lähtien ja ruuanlaitto ja leipominen ovat intohimojani. Yrittäjänä pystyn toteuttamaan omaa visiotani täysillä ja toki myös pääsen hyötymään työn tuloksista itse. Yrittäjyys mahdollistaa minulle toimeentulon ja intohimon yhdistämisen”, kertoo Mimosa Koskipuro.
"Tottahan se vähän jännitti, että riittääkö asiakkaita, mutta hyvin on riittänyt!"