Kärkituotteita uusiutuvasta, kotimaisesta biokaasusta

Kiertotaloudessa ei ole samantekevää, millä energialla kuluttajan ostoskorin tutut tuotteet valmistetaan.

Gasumin biokaasumerkki kertoo, että tuote on valmistettu kotimaisella biokaasulla. Biokaasu on monikäyttöinen ja ympäristöystävällinen energiamuoto, joka on valmistettu kokonaan uusiutuvista raaka-aineista. Biokaasu soveltuu niin liikenteen polttoaineeksi, kaasuliesillä kokkaukseen, kotien ja kiinteistöjen lämmitykseen kuin teollisuudessa erilaisten tuotteiden valmistukseen.

Kouvolan Lakritsi oli ensimmäisten yritysten joukossa siirtyessään biokaasun käyttöön. Biokaasun ansiosta lakritsitehtaan hiilijalanjälki pienentyi dramaattisesti – tehtaan päästöt putosivat hulppeat 119 tonnia vuodessa. Muutos vastaahenkilöauton päästöissä noin miljoonaa ajettua kilometriä.

”Kouvolan Lakritsi valittiin aikoinaan Suomen parhaaksi lakritsiksi. Vaihtamalla uusiutuvaan ja kotimaiseen biokaasuun varmistamme, että lakritsimme valmistetaan parhaalla suomalaisella energialla”, lakutehtailija Timo Nisula sanoo.

Kouvolalainen, perinteikäs valmisruokatalo HoviRuoka kehittää tuotteita, jotka sopivat moneen makuun ja moneen tarpeeseen. Luontevana jatkumona kuluttajalähtöiselle toiminnalle HoviRuoka
otti tuotannossaan käyttöön suomalaisen ja uusiutuvan biokaasun. Maut ja into luoda uutta ovat säilyneet ennallaan, mutta tuotanto on entistä ympäristöystävällisempää.

”Biokaasun käyttöön siirtyminen oli meille luonteva valinta, sillä pyrimme jatkuvasti löytämään kestäviä tapoja tuotannollemme”, HoviRuoan toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen kertoo.

Maire-maitotuotteita Kymijoen rannalla valmistava Kaslink Foods pyrkii vuoden 2017 loppuun mennessä energiaomavaraisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotannossa syntyvästä eloperäisestä sivuvirrasta saadaan tuotettua bioenergiaa koko tehtaan pyörittämiseen.

”Biokaasuun siirtyminen tuntui hyvin luontevalta siirrolta toimintamme kannalta”, kertoo Kaslinkin avainasiakaspäällikkö Janne Hirvonen.

”Pyrimme olemaan edelläkävijäyritys ympäristövastuullisuudessa ja biokaasun avulla pääsemme yhä lähemmäs tavoitteitamme”, Hirvonen toteaa.

Tutustu biokaasumerkkiin ja tuotteisiin osoitteessa:
biokaasumerkki.fi

Scroll to top