Xamkissa logistiikkainsinööriksi opiskeleva Maria Mikkola aloitti työt RRT Kouvolan terminaalipäällikkönä helmikuussa.
Logistiikan kaksoissiirtymätyöpajassa kerrottiin lainsäädännön muutoksista, päästöraportointiin liittyvistä vaatimuksista sekä rahtitietojen digitalisoinnista.
Tavara liikkuu taukoamatta merellä, maalla ja ilmassa, mutta hiilijalanjälkeen ja kuljetusten yleiseen ympäristöystävällisyyteen kiinnitetään nyt enemmän huomiota kuin koskaan.
TIEDOTE 12.5.2023 - Kouvola RRT:n, Suomen ensimmäisen kuivasataman, rakentaminen on saatu päätökseen ja toiminta käynnistyy maanantaina 15.5.2023.
Yrittäjältä vaaditaan mielestäni rehellisyyttä, kovaa paloa omaan alaansa, kykyä hyväksyä realiteetit, joustavuutta ja omistautumista.
Kouvolan logistiikka-alueen tavaraliikenteen kasvu on tuonut mukanaan yritysten uusia palvelutarpeita, esimerkiksi vaunukaluston huoltoon ja kunnostukseen.
"Palvelemme suomalaisia teollisuusyrityksiä niiden kuljetustarpeissa ja suunnittelemme toiminnan asiakkaan tarpeiden mukaan."
Tehtaiden raaka-ainetarpeet turvataan uusilla reiteillä ja uusilla toimijoilla.
Syksyllä alkava tuotantotalouden InLog-maisteriohjelma tuo LUT-yliopiston opiskelijoita Kouvolaan. Yritysten mahdollisuudet tehdä oppilaitosyhteistyötä ja hyödyntää opiskelijoiden osaamista monipuolistuvat maisteriohjelman myötä.
Kouvolan nykyisen logistiikka-alueen rahtimäärät ovat kasvaneet voimakkaasti.