Maisteriopiskelijoista apua yrityksen kehittämiseen

Syksyllä alkava tuotantotalouden InLog-maisteriohjelma tuo LUT-yliopiston opiskelijoita Kouvolaan. Yritysten mahdollisuudet tehdä oppilaitosyhteistyötä ja hyödyntää opiskelijoiden osaamista monipuolistuvat maisteriohjelman myötä.

LUT-yliopiston Kouvolan yksikkö toimii tutkimuksen tekijänä ja yritysten kilpailukyvyn edistäjänä alueella. Jo 20 vuotta toimineen yksikön painopisteet ovat yrittäjyys, innovaatiot ja rautatielogistiikka. Syksyllä 2022 alkava kansainvälinen Innovation and Logistics -maisteriohjelma vahvistaa LUT-yliopiston asemaa Kouvolassa, ja tuo tutkintokoulutuksen kaupunkiin.

”Innovaatiohin ja logistiikkaan keskittyvä InLog-maisteriohjelma vastaa talouden haasteisiin ja maailmanlaajuiseen digimurrokseen”, kertoo LUT-yliopiston Kouvolan yksikön koordinaattori Anna-Maija Wörlin. ”Opinnot ovat yhdistelmä kauppatieteitä, tuotantotaloutta ja tekniikkaa, joten niistä saatavaa osaamista voi soveltaa suoraan yrityselämässä.”

Vastauksia todellisiin yrityselämän haasteisiin

InLog-ohjelmassa hyödynnetään ongelmalähtöistä oppimista, jossa etsitään ratkaisuja yrityselämän oikeisiin haasteisiin. Tavoitteena on kouluttaa opiskelijat ratkaisemaan yrityselämän moninaisia ongelmia poikkitieteellisten menetelmien avulla.

”Esimerkiksi erilaiset skenaariotyöt, markkina-analyysit ja pullonkaulojen kartoittaminen voivat olla opiskelijatyönä toteutettuja,” Anna-Maija Wörlin kertoo. ”Oppilaitosyhteistyötä tehdessään yritys hyötyy kattavammasta näkökulmasta ja ongelman perusteellisesta pureskelusta.” Opiskelijoiden apuna on aina kyseisen aiheen opettaja, joka ohjaa työskentelyä ja varmistaa yritykselle tehtävän työn laadun.

Kansainvälisen maisteriohjelman opiskelijat ovat lähtöisin monista eri kulttuureista ja tuovat näin monipuolista ja tuoretta näkökulmaa yritysten ongelmiin. Opiskelijat myös paneutuvat ongelmiin perusteellisesti. Pienempiin haasteisiin voi yliopistoyhteistyön myötä saada useita erilaisia ratkaisumalleja, joista voi valita yritykselle parhaiten sopivan. Yliopistoyhteistyön kautta yrityksellä on myös mahdollisuus hyödyntää viimeisintä tutkimustietoa.

Ketterästi liikkeelle

Yhteistyön aloittaminen LUT-yliopiston kanssa on vaivatonta ja sitoutumisen taso riippuu täysin yrityksen omista tarpeista. ”Ensimmäisen kontaktin voi ottaa minuun,” kertoo koordinaattori Anna-Maija Wörlin ja jatkaa, että ”tarvittaessa oppilaitosyhteistyön käynnistämiseen saa apua myös Kinnosta.”

Erilaiset esittäytymistilaisuudet ja yritysvierailut ovat yhteistyön kevyin muoto. Yrityksen toiminnan esittely opiskelijoille voi johtaa yhteistyön syvenemiseen ja erilaisten pienien haasteiden ja harjoitustöiden tarjoamiseen opiskelijoille. Vahvempaa sitoutumista vaaditaan noin puoli vuotta kestävän diplomityöpaikan tai kesätyöpaikan tarjoamiseen. Kesä- ja diplomityöpaikoista on saanut alkunsa moni pitkäaikainen työsuhde.

Innovaatiohaasteita työstetään yhdessä

Yritys tuntee parhaiten oman toimintansa ja siinä ilmenevät haasteet. LUT Kouvolan asiantuntijat puolestaan tietävät miten yksittäinen ongelma muotoillaan opiskelijoiden käsiteltäviksi. Yhdessä yrityksen haasteesta muodostetaan kuvaus, joka toimii opiskelijoille tehtävänantona. Opiskelijat voivat tehtävän saatuaan kysyä lisäkysymyksiä yrityksen edustajalta. Tähän voidaan myös varata yhteinen tapaamisaika luennolle.

Opiskelijat ratkaisevat haasteen tehtävästä riippuen joko yksin tai ryhmänä osana maisteriohjelman opintoja. Yhteistyön tavoitteena on tuottaa niin laadukkaita ratkaisuja, että yritys pystyy hyödyntämään tehtyä työtä suoraan omassa toiminnassaan.

Yhteistyö LUT-yliopiston Kouvolan yksikön kanssa kehittää yritysten innovaatio- ja kasvumahdollisuuksia ja parantaa kilpailukykyä. ”Tavoitteena on yhdistää korkealaatuinen tutkimusosaaminen käytännön ongelmiin ratkaisukeskeisesti niin, että lisäarvoa tuotetaan kouvolalaisille yrityksille,” Wörlin kiteyttää. ”Toivomme kaikenkokoisten ja erialojen yritysten löytävän syksyllä alkavan maisteriohjelman hyödyn.”

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä niin jutellaan asiasta tarkemmin.

LUT-yliopisto, Kouvolan yksikkö
Anna-Maija Wörlin
anna-maija.worlin@lut.fi
p. 050 473 4205

Tutustu Kouvolan yksikköön LUT-yliopiston sivuilla: www.lut.fi/lut-kouvola

 

Kuva: Teemu Leinonen

Scroll to top