Yritystoiminnan tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi.
Kouvolan kaupungin Tilapalvelujen ja Talonrakennusteollisuus ry:n 18.4.2023 järjestämään Talonrakennustoimialan markkinayhteistyöseminaariin osallistui nelisenkymmentä yritystä.
Kartellit aiheuttavat taloudellista vahinkoa asiakkailleen, markkinoille ja koko yhteiskunnalle.
Ryhmä on yhdessä edistänyt lukuisia eri asioita, joista ehkä merkittävimpänä pidetään yrittäjien äänen kuulemista hankintaohjelman päivityksessä. Toisena merkittävimpänä asiana pidetään yritys- ja elinvoimavaikutusten arviointia.
Yrittäjien kannattaa osallistua markkinavuoropuheluihin, olla aktiivisia ja vaikuttaa mahdollisuuksiensa mukaan tulevan hankinnan sisältöön.
Markkinavuoropuheluissa yritysten kanssa selvitetään, onko työllistäminen mahdollista.
Hyvinvointialueen hankinnat ovat yrityksille merkittävä mahdollisuus.
Kilpailutukseen ovat tulossa työmaatilojen siivouspalvelut, työmaan konelumityöt ja hiekoitus sekä vartiointipalvelut.
Huomionarvoista on erityisesti mahdollisiin talven aikana tuleviin sähkökatkoihin varautuminen.
Keskusteluissa voi esittää tarkentavia kysymyksiä liittyen investointeihin, niiden hankintamenettelyihin ja hankinnan kohteen sisältöihin.