”Toki yrittäjäksi ryhtyminen jännitti. Kinnon alkutaipaleen apu ja starttirahan saaminen auttoivat tarttumaan omaan unelmaan”, kertoo Nanna Nikunen.
Kaakon toimijat kokoontuivat keskustelemaan omistajanvaihdospalvelusta
Yritysten toimintaympäristön selvityksellä haetaan keinoja yritysten ja eri toimialojen toimintaedellytysten parantamiseen.
Kohoa Synergiakeskus avautuu maaliskuussa 2023.
Elintarvikealan yrittäjä, lähde mukaan suunnitteilla olevaan, yrityksille ja oppilaitoksille tarkoitettuun laboratorio- ja tuotekehitystilaan!
Määräaikainen polttoainetuki on tarkoitettu yrityksille, jotka harjoittavat maantiellä tapahtuvaa tavara- tai henkilökuljetusta tai joiden liiketoiminnassa käytetään polttoöljyä käyttäviä työkoneita.
Keskustelijoina paneelissa mm. Kouvolan kaupungin Tilapalveluiden toimitilajohtaja Katja Ahola, hankintajohtaja Tuure Marku Tuomi Logistiikka Oy:ltä sekä Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari. Paneelin vetää MTV 3:n uutisankkuri Keijo Leppänen.
Itä- ja Kaakkois-Suomessa tuotettu uusiutuva sähkö ja vihreä vety ovat avaimet alueen teollisuuden merkittävään kasvuun.
Hankintojen jakaminen osiin voi edistää esimerkiksi sitä, että kaikenkokoiset, myös kooltaan pienemmät tarjoajat, pystyvät jättämään tarjouskilpailussa tarjouksen.
"Palvelemme suomalaisia teollisuusyrityksiä niiden kuljetustarpeissa ja suunnittelemme toiminnan asiakkaan tarpeiden mukaan."