Seminaarivieraat pääsivät tutustumaan myös Suomen ensimmäiseen kuivasatamaan
Käärijä sen jo sanoi: mielenkiintona Piña Colada ja rata. Railforum 2023 -tapahtuman osallistujilla mielessä oli näistä kuitenkin se jälkimmäinen – ja teemana nyt neljättä kertaa järjestetyssä seminaarissa oli vihreän siirtymän vuosikymmen.
Kaupunginjohtaja Marita Toikan avaussanat johdattelivat Kouvolan kaupungintalolle kokoontunutta seminaariväkeä päivän aiheeseen: tulevaisuuden rautatielogistiikka rakentuu kestävän kehityksen varaan ja Kouvola on yksi vihreän siirtymän esitaistelijoista. ”Kouvola on ainutlaatuinen rautatieliikenteen solmukohta Suomessa. Meillä on halua edistää vihreän logistiikan ratkaisuja”, linjasi Toikka.
Johtaja Eljas Koistinen VR Transpointista kertoi VR:n kestävän kehityksen suunnitelmista. VR haluaa olla nollahiilinen vuoteen 2035 mennessä ja tavaran siirtyminen kumipyöriltä kiskoille on tunnetusti vihreä peliliike: ”Raideliikenteen osuus liikenteen päästöistä on vain yksi prosentti”, Koistinen vertaa.
Tulevaisuudessa vahvan raideinfran merkitys korostuu entisestään: Koistisen mukaan pitkäjänteisyys, volyymin sitoutuneisuus, ennakoitavuus ja jousto ovat avainteemoja, joiden varaan tulevaisuuden menestys paalutetaan.
Regulaatio ohjaa toimialaa
Liikenneneuvos Veli-Matti Syrjänen liikenne- ja viestintäministeriöstä avasi EU:n vihreää rahtipakettia. EU:n tasolla suunta on nyt kohti ratakapasiteetin kasvattamista. ”Kapasiteettia halutaan nopeammin ja joustavammin käyttöön”, Syrjänen totesi. Regulatoristen uudistusten lisäksi tarvitaan myös tukia ja investointeja, jotta kiskot saadaan laulamaan.
Aamupäivän kovaan antiin lukeutuivat myös TalTechin professori Ulla Tapanisen ja International Union of Road-Rail Combined Transportin (UIRR) nokkamies Ralf-Charley Schultzen puheenvuorot.
Keskipäivän Kestävä rahtiliikenne -paneelikeskusteluun osallistuivat Lauri Helke Fenniarailista, Esa Korhonen UPM:stä, Heikki Lahtinen Limowasta, Jyri Vilko LUT-yliopistosta ja Jonna Paasonen Kouvola Innovationista. Keskustelijoiden mukaan digitaalisuus ja kestävä kehitys ovat viime aikojen megatrendejä, jotka yhdistyvät logistiikassa varsin luontevalla tavalla. Seuraava askel voisi olla ketterämpien toimintamallien kehittäminen – ja irtiotto – viimeinkin! – osaoptimoinnin maailmasta kokonaisoptimointiin.
Tervetuloa Suomen ensimmäiseen kuivasatamaan!
Lounaan jälkeen seminaariväki tutustui alkuvuodesta avattuun Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaaliin, joka on Suomen ensimmäinen kuivasatama. Kouvola RRT mahdollistaa kuljetusten keskittämisen ja koko logistisen ketjun suunnittelun uudella tavalla kestävästi ja kustannustehokkaasti.
Kouvolan kaupunki on rakennuttanut Kouvola RRT:n ja sen hallinnoinnista ja toiminnan kehittämisestä vastaa Railgate Finland Oy. Tavoitteena on, että Kouvolan kuivasatama toimii merkittävänä linkkinä suomalaisen vientiteollisuuden ja Euroopan välillä ja tarjoaa vaihtoehdon, joka on paitsi nopea ja luotettava myös vähäpäästöinen. Kansainväliset odotukset ovat korkealla jo siksi, että Kouvola RRT kuuluu EU:n liikenteen TEN-T ydinverkkoon ensimmäisenä rautatie- ja maantieterminaalina Suomessa.
Kouvola RRT -rakennushanke vietiin läpi poikkeuksellisissa olosuhteissa, kiitos pitkälti koronapandemian. Hyvä suunnittelu ja varautuminen kuitenkin mahdollistivat sen, että kuivasatama valmistui paitsi alkuperäisessä aikataulussa, myös alle budjetin. Alkuperäisen 40 miljoonan euron budjetin sijaan toteutunut budjetti oli noin 34 miljoonaa euroa. Tästä Kouvolan kaupungin osuus on noin 23,6 miljoonaa euroa, EU-rahoituksen osuus noin 6,8 miljoonaa euroa ja valtion osuus noin 3,5 miljoonaa euroa.
Oikealle puolelle historiaa?
Kaupungintalolla ohjelma jatkui Simon P. Michaux’n ajatuksia herättäneellä (ja ravistelleella) puheenvuorolla. Sitten vuorossa oli St1:n myyntipäällikkö Anthony Sundström, joka kertoi tavanneensa tuhansia logistiikan ostajia, joilla oli pitkälti samansuuntaiset nuotit tulevaisuuteen: ”Vihreästä siirtymästä ollaan valmiita maksamaan.” Ongelman muodostaa se, että toimijat eivät aina ymmärrä toisiaan – ja kokonaisvaltainen näkemys puuttuu.
Mielenkiintoisen päivän ohjelman päätti Rambollin Riku Ilomäen katsaus yhdistettyjen kuljetusten mahdollisuuksiin.
Lue lisää Ulla Tapanisen ja Simon P. Michaux'n ajatuksista: Vihreä siirtymä jakaa logistiikan pelimerkit uusiksi
Tutustu tarkemmin Ralf-Charley Schultzen ja Riku Ilomäen näkemyksiin: Digiraiteet ja datarekat - yhdistetyt kuljetukset luovat nahkaansa
Railforumin ohjelmaan ja materiaaleihin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.railforum.fi