Luonnontuotealalla on arktista eksotiikkaa. Siinä piilee potentiaalia myös vientiin. Ratkaistavia haasteita ovat riittävä volyymi, kustannustehokas korjuu ja satovuosien erilaisuus. Ravintola-alalla puuttuu lisäksi reseptiosaamista ja ruokalistojen suunnittelu vaatii lisäksi ennakoitavuutta ja hyvää suunnittelua.
Turpeennostosta vapautuu merkittäviä aloja ilman etukäteen suunniteltua tai sovittua jatkokäyttöä. Julkisuudessa näkyy aurinkovoimaloiden mahdollisuudet, sillä alueet ovat usein suuria ja tieinfra kunnossa, mutta kaikki turvesuot eivät sijaitse soveltuvilla alueilla. Suonpohjat kiinnostavat myös turvetta korvaavien biomassojen käyttäjiä ja jalostajia. Biomassan, mutta myös rohtojen ja ruokakasvien tuotannon, voi lisäksi yhdistää päästöjä varmimmin hillitsevään vedenpinnan nostamiseen. Turpeettomaksi nostetuilla suonpohjilla vettäminen ei tosin tuota ilmastohyötyjä sen enempää kuin kivennäismaiden vettäminen, mutta tyypillisesti alavien turvesoiden funktio voisi olla myös veden kesäaikainen varastointi ja tuotannollinen hyödyntäminen. Jäännösturpeen paksuudella on kuitenkin tässä keskeinen rooli.
Voisiko villiä ja viljeltyä yhdistää?
SuoLiike- ja KEKE- hankkeet järjestivät maaliskuussa 2026 Superfoodia Suomesta – villinä ja viljeltynä -työpajan elintarvikealan yrittäjille ja kehittäjille. Työpajassa tarkasteltiin potentiaalisia, lievästi happamassa viihtyvien ja ravinnevaatimuksiltaan vaatimattomien kasvien viljelymahdollisuuksia suonpohjalla ja miten ne voisivat täydentää luonnontuotemarkkinaa. Alustuksissa ja työskentelyosuuksissa pohdittiin myös mahdollisuutta yhdistää päästövähennystoimia ja lisätä monimuotoisuutta tuotannollisessa toiminnassa. Kukkivista suokasveista voisi tuottaa aivan erityistä hunajaa, totesi Maria Tigerstedt ja esimerkiksi varhain kukkiva paju toimisi talvehtimisesta toipuvien mehiläisten ensiapuna, puhumattakaan pölyttäjien tuottamasta hyödyistä tuotantokasveille myös suoalueen ulkopuolella.
Turvemaat ovat erilaisia
Turvesoista ja turvepelloista puhuttaessa on keskeistä tunnistaa niihin sisältyvä laaja variaatio. Hyvätuottoiset turvepellot ovat elintärkeä lenkki lypsykarjataloudessa tiloilla, missä saatavilla olevat pellot ovat turvemaita. Siellä on keskeistä minimoida turpeen hajoaminen ja ravinne- sekä kiintoainehävikit ilmaan ja vesistöihin. Avainroolissa on tasapainoinen vesitalous ja lannoitus sekä luonnollisesti turvekerroksen paksuus ja pohjamaan laatu.
Hyödynnetyn turvesuon, eli suonpohjan jälkikäyttömahdollisuuksiin vaikuttavat ratkaisevasti jäännösturpeen laatu ja paksuus, pohjamaan ominaisuudet sekä pinnan taso suhteessa ympäristöön, erityisesti vesitalouden kannalta. Latviassa on jo vuosikymmenten kokemus tuottaa karpaloa ja mustikkaa entisillä turpeentuotantoalueilla. Niillä on tyypillisesti jäännösturvetta varsin runsaasti, kun turpeen nosto keskeytyi 90-luvulla pikemminkin maanomistussuhteiden muutosten kuin turpeen määrän perusteella. Kymenlaaksossa on puolestaan tyypillistä, että turve on nostettu pohjamaata myöden ja jäännösturvetta on erittäin vähän.
Satoa tunnelin päässä?
Jonna Pärssinen alusti työpajassa karpalolaatujen erilaisuudesta, mutta myös lämpösumman rajoittavuudesta. Syyshalla ja markkina- tai korjuukelpoinen sato eivät ole hyvä yhdistelmä. Siksi tunnelikasvatus on karpalon kohdalla kiinnostava vaihtoehto. Sen sijaan esimerkiksi marja-aronia näyttäisi viihtyvän avomaalla ja syyshalla vaikuttaa sadon laatuun peräti positiivisesti. Marjo Keskitalo Lukesta kertoi karpalon ja aronian lisäksi kiinnostavina rohtokasveina väinönputken, nokkosen, mesiangervon ja pietaryrtin, mistä jälkimmäisellä on merkitystä kasvinsuojeluaineena pyretriinin kaltaisten yhdisteiden tuottajana.
Ratkaisuja korjuutekniikasta
Luonnontuotealalla tunnistettu haaste on korjuun kustannustehokkuus. Luonnontuotteita täydentävä viljely voisi tukea markkinaa myös tehokkaampien korjuutekniikoiden kautta. Erilaiset ravistelu- ja paineilmatekniikat ovat lisäksi hellävaraisia. Antti Laine esitteli käytössä olevia, erityisesti marjatuotteiden korjuuseen soveltuvia tekniikoita. Työsaavutus riippuu koneellistamisen asteesta, mutta yksinkertaisillakin tekniikoilla voidaan saavuttaa huomattavia tehokkuushyötyjä käsipoimintaan verrattuna.
Pakastekuivauksen soveltaminen luonnontuotteisiin
Päivi Karhunen esitteli pakastekuivauksen tekniikkaa ja rajoitteita. Pakastekuivaus poistaa materiaalista veden muuttamatta tuotteen ulkonäköä tai tilavuutta. Sen sijaan tuotteen paino ja säilyvyys muuttuvat radikaalisti. Pakastekuivauksen energiankulutus on rinnastettavissa noin puolen vuoden pakastamisajan energiankulutukseen. Pakastekuivaus ei korjaa raaka-aineen puutteita, mutta parantaa sen teknistä laatua. Tekniikkaa kannattaakin soveltaa vain ensiluokkaisiin raaka-aineisiin. Esimerkkinä kiinnostavista sovellusalueista Karhunen mainitsi mm. punajuurilastut ja kasveista saatavat lisäravinnetuotteet.
Mikä on toivottavaa tai todennäköistä?
Työpajassa käsiteltiin muutamia tulevaisuusvisioita toivottavuuden ja todennäköisyyden kannalta, vuoden 2050 tähtäimellä. Kaikkein todennäköisimpänä ja toivottavimpana oli näkymä, että luonnontuotteiden markkina kymmenkertaistuisi neljännesvuosisadassa. Kommenteissa näkyvimmin mainittiin edellytyksenä koko ketjun tehokkuuden ja volyyminen lisääminen.
Skeptisimmin suhtauduttiin marjojen ja rohtojen tuotannon tukemiseen turvesuon pohjilla. Tuotannon tukeminen myös jakoi eniten mielipiteitä. Toivottavana, mutta ei erityisen todennäköisenä pidettiin raaka-ainetuotannon ja koko jalostusketjun kannattavuutta kaikille osapuolille. Varovaisen optimistisesti suhtauduttiin vedenpinnan teknologia-avusteiseen säätelyyn ja sen ilmastotoimistatukseen. Luonnonkeruutuotteiden näkyminen kiinteänä osana suomalaista ruokakulttuuria oli toivottavaa, mutta vain osa piti sitä todennäköisenä. Kaikkein eniten hajontaa sekä toivottavuudessa että todennäköisyydessä oli väittämällä, että kosteikkoviljelyllä olisi ympäristövaikutuksia optimoivat viljelyohjeet ja että tuotteessa voisi olla ilmastojalanjälki jo pakkausmerkintänä. Kommenttien perusteella ilmastojalanjälki koettiin isojen toimijoiden asiaksi ja ettei pienillä yrittäjillä ole siihen resursseja. Jäljitettävyyden ja todentamisen saralla on siis vielä paljon tehtävää, jotta eri kokoiset toimijat voisivat osallistua arvoketjun rakentamiseen ilman kohtuuttomia todentamis- ja hallinnollisia toimia.
Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon on Euroopan unionin JTF-rahastosta osarahoittama hanke. Rahoituksen on myöntänyt Kymenlaakson liitto.
Teksti: Maarit Kari
Julkaistu toukokuussa 2026