Kotalaavuja Hangosta Inariin

Korian Hirsi etsii toiminnalleen jatkajaa

Korian Hirren kotalaavut toimitetaan osissa ja ne kootaan asiakkaalle valmiiksi paikan päällä.

Pentti Tonteri on toiminut 30 vuotta Korian Hirsi Oy:n yrittäjänä. Tonteri aloitti käsityötaitojensa kartuttamisen ostamalla aikoinaan kesämökkitontin, jonne hän rakensi höylähirsimökin. Mökin valmistumisen jälkeen Tonteri aloitti omakotitalon rakentamisen Myllykoskelle vuonna 1989. Pian taloprojektin aloittamisen jälkeen Tonteri joutui toteamaan, että urakka oli liian suuri pelkkänä käsityönä tehtäväksi. Hän sai lainattua Siekkelin Puutyö Ky:n yrittäjä Timo Siekkeliltä avukseen salvoskoneen, jonka päätyi myöhemmin ostamaan itselleen. Salvoskoneen avulla Tonteri harjoitteli erilaisten koppien ja grillikatosten tekoa.

Vuonna 1994 Tonteri rakensi hallin hirsitöitä varten ja omien sanojensa mukaan sitten olikin alettava yrittäjäksi. ”Kun hallin teki, niin pakkohan se oli alkaa yrittäjäksi. Laitoin toiminimen pystyyn, aloin tekemään koppia ja sille linjalle on jääty.”

Korian Hirren konseptia ja tuotevalikoimaa on vuosien varrella hiottu.
”Aluksi tein kuusikulmaisia grillikatoksia ja huvimajoja — ne olivat työläitä. En tekisi niitä enää enkä suosittele muillekaan,” Tonteri neuvoo.

Siekkelin Puutyön Timo Siekkeli suositteli Tonteria tekemään kuusikulmaisia laavuja, kun koneet kerta löytyvät. Laavuille on siitä asti riittänyt kysyntää. Kotalaavuja myydään tyypillisesti vuoden aikana useita kymmeniä.

Kotalaavulle on ollut kysyntää

Tulevaisuuden kysynnän Tonteri näkee valoisana. ”Kilpailu oli kovaa, kun 25 vuotta sitten tein grillikatoksia ja huvimajoja. Siitä lähtien, kun aloin keskittymään pelkästään kotalaavuihin, on kilpailutilanne helpottunut.” Asiakkaat ovat löytäneet yrityksen verkkosivut hyvin, ja vanhat asiakkaat, esimerkiksi kunnat, ostavat Tonterilta kerta toisensa jälkeen. Maksettua mainontaa Korian Hirsi ei ole tarvinnut lainkaan. ”Messuilla saatan käydä ihan muuten vaan,” Tonteri toteaa.

Matkustamaankin Tonteri on päässyt, sillä hän toimittaa valmistamansa kotalaavut itse asiakkaille yrityksen kuorma-autolla. Työasioissa hän on päässyt käymään Espanjan Fuengirolassa, Venäjällä ja jopa Azerbaidžanissa asti. ”Eivät ne kaikki välttämättä hyviä kauppoja taloudellisesti olleet, mutta satuinpahan viemään,” Tonteri naurahtaa. Yrityksen kotalaavuja on myyty ympäri Suomen. Laajentumismahdollisuuksia Tonteri näkee esimerkiksi muissa pohjoismaissa.

Kotalaavun tekemiseen menee Tonterin mukaan 1–2 työpäivää laavun koosta riippuen ja niitä valmistetaan pääsiäisestä itsenäisyyspäivään asti. Sydäntalvella Tonteri pitää laavujen rakentamisesta tauon. ”Puolen vuoden työpanos elättää hyvin lopunkin osan vuotta, eikä ole tarvinnut muualla käydä töissä yli kolmeenkymmeneen vuoteen.”

Vuosien varrella Tonteri valmisti koemielessä yhden nukkumalaavun, mutta joutui toteamaan, ettei tuotteelle ollut tarpeeksi kysyntää vaadittuun työmäärään nähden. Korian Hirsi onkin siis jäänyt kotalaavujen valmistuksen tielle. Tuote ei ole suinkaan pysynyt täysin samanlaisena, vaan yrittäjä on kehittänyt kotalaavua ja tehnyt myös asiakkaiden toiveiden perusteella pieniä muutoksia laavuihin.

Varustamo-hanke tukee yrityksiä omistajanvaihdoksissa

Pentti Tonteri on aina huolehtinut laavujen valmistuksesta ja kuljetuksesta henkilökohtaisesti.

Pentti Tonteri etsii Korian Hirrelle jatkajaa ja on Varustamo-hankkeen puitteissa saanut neuvoja ja opastusta omistajanvaihdosasiantuntija Asko Viréniltä.

Vaikka jatkajaa ei ole vielä löytynyt, Tonteri on toiveikas. ”Luontaisesti lahjakkaalle kädentaitoiselle tässä olisi hyvä paikka ja tuotteille on taatusti tulevaisuudessa kysyntää. Tämä ei vaadi koulutusta tai tutkintoa, ja kotalaavujen tekeminen on verrattain helppoa."

Korian Hirren työn jatkajalta Tonteri toivoo luontaista kiinnostusta hirren työstöön ja innokasta ja rohkeaa asennetta. Yrityksen hyvää sijaintia valtatie 6 varrella Korialla Tonteri pitää myös etuna.

Sopivan ostajan löydyttyä Tonteri lupaa edelleen olla käytettävissä ja auttavansa yrityksen jatkajan alkuun. Eläkesuunnitelmia hän ei ole kummemmin ehtinyt miettiä. ”Talvella varmaan menisin Lappiin hiihtämään. Olisi myös aikaa istua ABC:llä kahvittelemassa pidempään,” Tonteri toteaa hymyssä suin.

 

Lisätietoa Varustamo-hankkeesta ja yrityksen omistajanvaihdoksista:

Varustamo - tukena yrityksen omistajanvaihdoksessa
Varustamosta vauhtia omistajanvaihdokseen

 

Teksti: Oskar Wilenius
Kuvat: Nora Sipilä

 

Scroll to top