Mari ja Jori Hellsten

Varustamosta vauhtia omistajanvaihdokseen

Piian ja Rengin yrittäjät hakevat yritykselleen jatkajaa

Vappupäivänä Mari ja Jori Hellsten aloittivat 15. kesäkautensa yrittäjinä kahvila Piiassa ja Rengissä Elimäellä. Kuutostien varressa sijaitseva Mustilan kartanon entinen vilja-aitta on tuttu kahvittelu- ja tunnelmointipaikka paitsi monelle paikalliselle, myös pääkaupunkiseudulta mökkimatkalle lähteneelle autoilijalle. Vuosien varrella on muodostunut vakioasiakaskunta ja moni soittaa jo tien päältä kahvilaan, että ”Täältä ollaan tulossa taas, pian nähdään!”.

Tämä kevät on Hellsteneille poikkeuksellinen kuitenkin siksi, että kahvila on nyt myynnissä.

Parin viime vuoden aikana yritys onkin hioutunut hyvään myyntikuntoon. Pandemia sai ihmiset vierailemaan kotimaan kohteissa ja viettämään aikaa ulkona, mikä näkyi viereisen arboretumin kävijämäärissä – ja moni heistä piipahti myös kahvilla Piiassa ja Rengissä. Alppiruusun kuutostien toisella puolella lopetettua toimintansa kasvoi asiakasmäärä entisestään.

Projektipäällikkönä Varustamo – tukena yrityksen omistajanvaihdoksessa -hankkeessa työskentelevä Nora Sipilä on ollut Hellstenien apuna myyntiprosessin käynnistämisessä.

”Yrityksen omistajanvaihdoksen suunnittelu alkaa yrityksen nykytilanteen kartoituksella. Annan neuvoja ja vinkkejä esimerkiksi myynti-ilmoituksen laatimiseen. Usein yritys hyötyy myös yrityskummista, jolla on omakohtaista kokemusta omistajanvaihdoksesta. Käytännönläheiset neuvot ovat tärkeitä”, sanoo Nora Sipilä. Hän rohkaiseekin omistajanvaihdosta suunnittelevia ottamaan yhteyttä.

Hellstenin ovat varautuneet jopa parin vuoden myyntiaikaan, mutta jos ostaja sattuisi löytymään nopeastikin, on suurin luopumistyö jo mielessä tehty, vakuuttaa yrittäjäpariskunta.

 

”Vuodet yrittäjänä jäävät mieleen kivana ja mielenkiintoisena aikana. Ei tätä oikein ole työnä osannut pitää. 15 vuoden ajan tämä on ollut meidän elämäntapamme toukokuun alusta syyskuun puoliväliin. Nyt on aika alkaa tehdä jotain muuta.”

Kuvateksti: Piika ja Renki -kahvilan perusti vuonna 1978 Jori Hellstenin täti. Konsepti on ollut pidetty ja siksi sitä on vaalittu. Kuvassa Jori ja Mari Hellsten.

 

Varustamo - tukena yrityksen omistajanvaihdoksessa, lisätietoja hankkeesta täällä.

Matkakumppani tiellä onnistuneeseen omistajanvaihdokseen, lue juttu täällä.

 

Scroll to top