Moni kevytyrittäjä on ponnistanut kokoaikaiseksi yrittäjäksi
Jos yrittäjyys kiehtoo, mutta ajatus yrittäjäksi heittäytymisestä hirvittää, ei hätää. Pienimuotoiseen, kausittaiseen tai kenties kokeilevaan yrittäjämäiseen toimintaan on olemassa useita tapoja. Puhutaan kevytyrittäjyydestä. Kevytyrittäjyys on myös keino testata oman liikeidean toimivuutta ja monesti täysipainoinen yrittäjäura saakin alkunsa kevytyrittäjyydestä.
Kevytyrittäjyys eli laskutuspalvelun käyttö
Kevytyrittäjyydelle tyypillistä on laskutuspalvelun käyttö, eikä omaa y-tunnusta ole. Palveluntarjoaja laskuttaa asiakastaan laskutuspalveluyrityksen y-tunnuksella.
”Kun maksu tulee laskutuspalveluyrityksen tilille, se pidättää oman palvelumaksunsa”, kertoo Kinnon yritysneuvoja Timo Lehmusmetsä.
Tuotemyyntiin laskutuspalvelun käyttö ei sovi, ja muitakin heikkouksia löytyy. Laskutuspalvelun kautta ei esimerkiksi voi ilmoittaa liiketoiminnan kuluja verovähennyksiin, eikä laskutuspalvelua voi käyttää tiettyihin luvanvaraisiin työsuorituksiin, kuten vaikka taksiliikennöintiin tai LVI-töihin.
Työosuuskunta
Jos toiminta on luonteeltaan pienimuotoista, väliaikaista tai kokeilevaa, kuten kevytyrittäjyys usein on, mutta siihen liittyy kiinteitä kustannuksia, voi olla viisasta esimerkiksi liittyä työosuuskuntaan. Osuuskuntaan liitytään yleensä jäsen- tai liittymismaksulla, josta saadaan vastineeksi oikeus käyttää osuuskunnan y-tunnusta omaan toimintaan, kuitenkin osuuskunnan sääntöjä noudattaen. Kiinteät kustannukset voivat tarkoittaa esimerkiksi tilavuokraa, markkinointikuluja ja työväline- tai kalustohankintoja.
”Kevytyrittäjyys” y-tunnuksella
”On myös palveluntarjoajia, jotka kyllä markkinoivat kevytyrittäjyyttä, mutta tosiasiassa edellyttävät y-tunnusta tai valtakirjalla perustavat asiakkaalle sellaisen. Ne ovatkin oikeastaan verkossa toimivia tilitoimistoja”, sanoo Timo Lehmusmetsä.
”Joskus sellainen voikin olla yrittäjälle sopivin vaihtoehto, varsinkin jos toiminta on hyvin pienimuotoista ja kirjanpidollisesti yksinkertaista. Asiakkaalta veloitetaan palvelumaksu, joka perustuu prosenttiosuuteen laskutuksesta tai skaalautuu yritystoiminnan kasvaessa.”
”Kuitenkin, kun henkilölle rekisteröityy y-tunnus, katsotaan hänet täysimääräisesti yrittäjäksi eikä sillä ole merkitystä, onko toiminta sivu- vai päätoimista. Sivutoimisuus tarkoittaa vain sitä, että henkilöllä on jokin muukin tulonlähde”, Lehmusmetsä huomauttaa.
Freelancer-verokortillakin voi edelleen toimia. Freelancer on toimeksiantajalle joustava vaihtoehto, mutta korvaus työstä maksetaan palkkana tai palkkiona ja tämä voi olla kynnyskysymys, jos palkanlaskennan osaamista ei ole. Monella alalla saa siis paremmin toimeksiantoja, kun on antaa lasku tai kuitti y-tunnuksella varustettuna.
Starttiraha ja tuet
Ilman y-tunnusta toimivalle kevytyrittäjälle ei myönnetä starttirahaa. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun yritystoiminta mahdollisesti vakiintuu ja perustetaan toiminimi tai osakeyhtiö, starttirahaan on mahdollisuus, jos sitä hakee ennen yrityksen perustamista.
”Kokeilevasta yritystoiminnasta onkin voinut kertyä jo hyvää näyttöä liikeidean toimivuudesta ja yrittäjäkokemusta, mikä puolestaan tukee starttirahan myöntämistä”, sanoo Timo Lehmusmetsä.
”Ja mikäli toimeentuloa ja elämää ylipäänsä on turvaamassa työttömyyskorvaus, asumistuki tai vastaava, on aina hyvä olla etukäteen yhteydessä etuuden maksajaan, kun suunnitelmissa on vaikkapa vain kevytyrittäjäksi ryhtyminen.”
”Yksikään liikeidea ei ole epäonnistunut väärän laskutustavan tai yritysmuodon vuoksi, mutta vastaavasti onnistuminenkaan ei ole niistä kiinni.”
Käynti yritysneuvonnassa kannattaa
Yrityksen perustaminen ei ole vaikeaa tai monimutkaista, sanoo Timo Lehmusmetsä, mutta kannustaa kuitenkin käymään ennen toiminnan aloittamista Kinnossa, Uusyrityskeskuksen yritysneuvonnassa. Sen toiminta on maksutonta ja luottamuksellista.
”Henkilökohtaisessa neuvonnassa yrityksen liikeidea käydään yhdessä asiantuntijan kanssa syvällisesti läpi ja erityistä huomiota kiinnitetään liiketoiminnan kannattavuuteen ja rahoitukseen. Tapaamisen jälkeen asiakas pystyy jo paremmin harkitsemaan, onko yrityksen perustaminen tarkoituksenmukaista ja kannattavaa”, sanoo Timo Lehmusmetsä.
Lue myös: Kevytyrittäjyys – 10 syytä, miksi se voisi sopia sinulle (linkki sivustolle uusyrityskeskus.fi)
Lisätietoa yritysmuodon valitsemisesta täällä
Julkaistu lokakuussa 2023
Lisätietoja:
Lehmusmetsä Timo
Yritysneuvoja
Yrityksen perustaminen
+358 20 615 5957
+358 40 483 2957
timo.lehmusmetsa@kinno.fi