YRITTÄJÄN ÄÄNI: Kymenlaaksolainen viestintäyrittäjä paljastaa, miten hän on onnistunut välttelemään Kaikkivoipaisen Koneen kouraa jo 20 vuotta.
Valokuvaajaystäväni Sini sen sanoi. Olimme kesäisellä terassilounaalla Helsingin keskustassa ja Sini nyökkäsi ympäröiviin pöytiin, joista ihmiset alkoivat jo rynniä takaisin konttorille.
”Nuo on kaikki Matrixissä, mutta me ollaan siitä irti”, Sini totesi.
Olimme puhuneet yrittäjyydestä, kaikessa rauhassa päivän juttukeikan ollessa jo takana. Meillä ei ollut kiirettä mihinkään, aurinko paistoi – kaksi freelancea parantamassa maailmaa.
Sini kiteytti täydellisesti sen, mistä oltiin puhuttu. Meidän silmissämme nuo palkansaajat olivat letkuilla ja putkilla kiinni valtavassa koneistossa, jolle he antoivat elämänsä ja energiansa – vähän niin kuin Matrix-elokuvassa.
Matrix-leffassa koneesta karanneiden osa ei tosin ollut kummoinen sekään. He söivät klimppisoppaa virttyneissä villapaidoissaan ja haaveilivat epätodennäköisestä vallankumouksesta. Siihen oli ehkä hiukan vaikea kuohuviinilasillisen ääressä samaistua, mutta itse ideologiaan ei: isoveli-Matrixin otteesta kerran vapautunut ei vapaaehtoisesti enää kahleisiin mene.
Lännen Loparit
Sinin neronleimauksesta on kulunut jo muutama vuosi, mutta se palautui mieleeni, kun luin uutisia rapakon takaa. Viime vuonna kymmenet miljoonat amerikkalaiset jättivät työpaikkansa – neljä miljoonaa ihmistä yksin heinäkuussa. The Great Resignation -liikkeen (myös: The Big Quit) ydinjoukko vaikuttaisi koostuvan milleniaaleista, mutta vakkaritöistä lähtee kävelemään nyt kaikenikäisiä kansalaisia.
Työnantajat ovat paniikissa, kun jonkun pitäisi ne työtkin tehdä. Jotkut firmat esimerkiksi maksavat riihikuivaa käteistä siitä, että joku vaivautuu tulemaan työhaastatteluun. Vapaus vaikuttaisi painavan vaakakupissa aika paljon.
Eurooppa tulee perässä. Isot maat ensin, pienemmät viiveellä. Suomeen tämän tsunamin laineet osuvat epäilemättä viimeisenä.
Hanskat naulaan – mutta vain hetkeksi?
Kyynisemmät toimittajakollegani käyttävät The Great Resignation -aallosta nimitystä The Great Reshuffle, joka viittaa siihen, että työpaikat vain ikään kuin arvotaan uudestaan.
Eli käynnissä olisi jättimäinen tuolileikki, jonka päätteeksi kaikki istuvat taas kiltisti työpöydän ääressä. Itse en olisi siitä niin varma.
Näin suuri joukko ei ole mitenkään homogeeninen porukka, eivätkä kaikki suinkaan laita omaa yritystä pystyyn. Se on kuitenkin tullut selväksi, että monet tietotyöläiset ja luovan alan toimijat ovat nyt huomanneet, että omaa osaamista ei tarvitse myydä vain yhdelle taholle, jos sille on kysyntää laajemminkin. Asiantuntija-armeijan ja freelance-legioonan luoma omavarainen talousmahti on freeconomy.
Mummonmarkkaa metsästän
Minulla tuli 20 vuotta täyteen yrittäjänä viime lokakuussa. Pyöreiden vuosien kohdalla on vaikea välttyä lämpimän nostalgian läikähdykseltä, ja hauskaahan se on kerrata tunnelmia kahden vuosikymmenen takaa.
Ekat laskut tehtiin Word-ohjelmalla ja postitettiin kirjekuorissa. Laskuihin painetut summat olivat mainittavia vain, koska oltiin vielä markka-ajassa. Internetissä oli kampi kyljessä (tai ainakin niin olen lapsille kertonut).
20 vuodessa olen tehnyt pitkälle yli 2 000 juttua, etupäässä elinkeinotoiminnasta, yrityksistä tai nimenomaan yrittäjyydestä. Juttuihin olen joskus harvoin ujuttanut, ellei muuta niin rivien väleihin, omia anti-Matrix-näkemyksiäni. Yhdelle ajatelmalle en ole keksinyt julkaisualustaa – ennen kuin nyt. Olkoon se 20-vuotisen yrittäjätaipaleeni välitilinpäätös.
Työelämän kaulusjako
Ja näin se menee: työelämästä tuttuja termejä ovat valkokaulustyöntekijät (white-collar) ja sinikaulustyöntekijät (blue-collar). Kaikki tietävät, että valkokaulus menee aamulla konttorille konetta naputtelemaan ja sinikaulus haalarihommiin, kenties ahtaamaan tai asentamaan. Barack Obaman kaudella kehitettiin sitten vielä vihreäkaulusduunit (green-collar) eli kestävää kehitystä edistävät työpaikat.
Sanakirja antaa englannin kielen sanalle collar myös merkityksen ’panta’. Näin saadaan meille vapaille yrittäjillekin oma termi: no-collar.
Panta ei purista kaulassa, eikä letkut luikertele kylkiluiden välistä. Tästä alkaa seuraavat 20 vuotta huoletonta yrittäjänelämää!
Sami J. Anteroinen
Dialog Design Oy
Kirjoittaja on kouvolalainen viestintäyrittäjä, joka suosittelee tämän kolumnin kyytipojaksi Iron Maidenin kappaletta Running Free ja elokuvaa Matrix Resurrections (edelleen elokuvateattereissa)