Luomukelpoinen kierrätyslannoite ja uusiutuvan energian tuotanto -hankkeen tavoitteena on edistää maatilojen kilpailukykyä biokaasun ja kierrätyslannoitteiden tuotannolla.
Hyötyvirta-teollisuusalueella sijaitsevat yritykset, Kouvolan kaupungin asemakaavoituksesta ja yritystonteista vastaavat virkamiehet, Kymenlaakson liiton sekä Kinnon edustajat kokoontuivat 11.2.2025 Ankkapurhaan keskustelemaan Hyötyvirta-teollisuusalueen tulevaisuudesta ja jatkokehittämisestä. Päivän aikana kuultiin esimerkkejä suomalaisista ja kansainvälisistä ekoteollisuuspuistoista, joissa yhteistyöllä voidaan saavuttaa kustannushyötyjä ja ympäristötehokkuutta resurssien jakamisen, teollisten symbioosien (raaka-aineet, sivuvirrat), logistiikan, energian ja ympärillä sijaitsevien monialaisten palveluyritysten avulla. Tutkimus- ja muun...
Yritysten liiketoimintamahdollisuuksien lisäämiseksi Kouvolan infrahankkeissa järjestimme Kiertotalous Tilapalveluiden purkuhankkeissa– markkinavuoropuhelun.
Kouvolassa selvitetään tuttujen ja vähän tunnettujen luonnonkasvien menestymistä, ominaisuuksia ja satopotentiaalia turpeennostosta vapautuneilla suoalueilla.
"On ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka kunnallinen kehitysyhtiö on kytköksissä seudun yritysekosysteemiin."
Yksi Hyötyvirta-teollisuusalueen veteraaneja on Umacon Oy, johtava toimija vaativissa teollisuuden töissä, joka on viihtynyt alueella jo yli 30 vuotta.
Re-Star tarjoaa kiertotalousratkaisuja uusinta teknologiaa ja innovaatioita hyödyntämällä. Osaaminen perustuu maanrakentamisen, koneurakoinnin sekä kiertotalousrakentamisen kokemukseen.
Kiertokymi.fi sivusto tarjoaa tukea liiketoiminnan kehittämiseen kiertotalouden keinoin.
Kiertotalouden teema-akatemia vahvistaa organisaatioiden kykyä tunnistaa mahdollisuuksia kiertotalouden vauhdittamiseen.
Etunojassa kohti kestävämpää vähähiilistä rakennettua ympäristöä -hanke edistää vähäpäästöisemmän Kymenlaakson syntymistä tukemalla hiilineutraalien ratkaisujen ja uusien toimintamallien käyttöönottoa Kouvolan rakennetussa kaupunkiympäristössä.