”Yrittäjyys on uuden oppimista ja vanhojen taitojen vahvistamista”

40 vuotta Kouvolassa toiminut kuljetusyritys vaihtoi omistajaa

Kun kouvolalainen Jussi Markkanen jokunen vuosi sitten meni yritysneuvoja Timo Lehmusmetsän juttusille Kinnoon, kertomaan aikeestaan ostaa oman työnantajansa yritys, ei vastaanotto ollut ihan odotetunlainen. Suorapuheisesti Timo epäili, että jos Markkanen hakee pankista lainaa, ei yrityksen keskeisten tunnuslukujen perusteella tälle lainakahveja keiteltäisi.

Muutot ja Kuljetukset Heikki Hietala Oy:ssä 1990-luvun lopusta lähtien työskennellyt Markkanen otti aikalisän ja teki suunnitelmia. Tällä välin oli osan yrityksestä ehtinyt jo ostaa Markkasen työkaveri Timi Nokso. Saatuaan finanssipuolen järjestykseen, osti Markkanen itselleen samankokoisen osuuden, entisen yrittäjän Heikki Hietalan jäädessä yritykseen vähemmistöosakkaaksi.

Näin vaihtoi Kouvolassa 40 vuotta toiminut kuljetusyritys omistajaa.

Uudet omistajat päättivät keskittyä kuljetusten sijasta muuttoihin. Niitä vuonna 2021 Kouvolassa ja lähiseudulla riitti. Etäisyydet olivat lyhyitä ja tilauksia paljon, joten kovalla työllä Nokso ja Markkanen käänsivät yrityksen tuloksen voitolliseksi. Samalla trimmattiin kuljetuskalustoa.

Sopimuskuljetuksista jäljelle jäivät Risto Peltolan Leipomon leipäkuljetukset ja Sinfonia Lahden soitin- ja kalustokuljetukset, joista yritys on vastannut koti- ja ulkomailla jo usean vuoden ajan.

Onnistumisen tunne

Muuttoja riittää edelleen. Koronavuosina mökeille, nyt omakotitaloista taloyhtiöihin -mutta omakotitaloihinkin ihmisiä edelleen muutetaan. Myös kassakaappien, taideteosten, pianojen ja viherkasvien kertasiirrot ovat tavanomaisia toimeksiantoja. Harvinaista ei ole sekään, että asiakas jättää ylimääräisiksi käyneet kalusteet kierrätettäviksi.

Timi Nokso (vasemmalla) ja Jussi Markkanen pyörittävät uusina omistajina Muutot ja kuljetukset Heikki Hietala Oy:tä.

 

”Yrittäjänä positiivinen yllätys on ollut se, että tilauskirja on ollut täysi jo kohta 1,5 vuotta. Joskus töitä on tuntunut olevan liikaakin, mutta aina on kaikesta selvitty. Se onkin parasta, kun saa taas yhden ison homman tehtyä ja voi todeta, että onnistuttiin ja selvittiin tästäkin taas ihan hyvin”, Timi Nokso pohtii.

”Yrittäjyys on tietysti tuonut mukanaan paperityöt ja vilkkaan puhelinliikenteen, mutta olemme kyenneet jakamaan ne keskenämme. Kirjanpito on ulkoistettu.”

 

”Pitkäaikaiset asiakkaat ovat ottaneet omistuspohjan muutoksen hyvin vastaan, ja eihän se asiakkaalle juuri missään näykään. Samat autot ja kuljettajat ajavat pihaan edelleen. Muuttoja ja kuljetuksia tehdään Jussin kanssa päivittäin.”  - Timi Nokso 

 

”Yllätys on ollut se, miten yrittäjä maksaa ylimääräistä kaikesta, esimerkiksi pankkipalveluissa. Näitä kuluja pitäisi sitten yrittää siirtää asiakashintoihin, kun ennemminkin tulee monesti, erityisesti iäkkäämpien asiakkaiden kohdalla mieleen, että olisi kohtuullista tulla heitä vähän hinnoissa vastaan. Yrittäjänä on kuitenkin pidettävä pää kylmänä ja ajateltava omia työntekijöitä, kyllä heille pitää palkka pystyä maksamaan”, sanoo Markkanen.

 

”Meillä on nyt hyvä tiimi. Jos jossain hommassa tarvitaan apua, niin apuun jäädään, vaikka oma homma olisi jo tullut hoidettua. Se on tosi hieno ja arvokas piirre meidän porukassa.”  - Jussi Markkanen

 

Muutot ja kuljetukset Heikki Hietala Oy työllistää omistajiensa lisäksi vakituisesti neljä henkilöä ja muutaman tarpeen mukaan töihin kutsuttavan.

Idea pienvarastoista

Kuljetusyrityksen 1980-luvulla perustanut Heikki Hietala sai 2000-luvun alkupuolella idean perustaa pienvarasto. Siihen asti muuttajien tavaroita oli tarpeen mukaan varastoitu kuljetusliikkeen hallin vapaaksi jääneissä nurkissa.

”Varastoinnistahan voisi tehdä oikean bisneksen”, Heikki Hietala mietti, sitä paitsi suurimmissa kaupungeissa ja erityisesti pk-seudulla pienvarastotilaa vuokraavia yrityksiä jo oli. Perustettiin Tehovarastot Oy, jonka nykyiset pääomistajat ovat Hietala ja Markkanen.

Ensimmäinen pienvarasto perustettiin Alakyläntielle ja sittemmin varastotiloja on Kouvolassa rakennettu kahteen muuhunkin kiinteistöön. Suurin ja näkyvin varasto on Tanhuantien Unskana tunnettu rakennus Kotkantien varressa.

Vuosien varrella yritystä on laajennettu ja tätä nykyä Tehovarastot toimii myös Kotkassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa.

”Pienvarastojen vuokraus tukee hyvin muuttoliikkeen toimintaa ja varastotilan kysyntä kasvaa koko ajan.”

 

Kuvat ja teksti: Syyskuu 2022

Lue Heikki Hietalan blogi vuodelta 2020

 

Alkuneuvonta ja omistajanvaihdokset

Timo Lehmusmetsä

Lehmusmetsä Timo

Yritysneuvoja
Yrityksen perustaminen
+358 20 615 5957
+358 40 483 2957
timo.lehmusmetsa@kinno.fi

Scroll to top