Sinun Tähden Hoivapalvelut Oy:n Tuula Valkjärvi ja Soria Kaddouri yrityksen terapiakoirien kanssa. Koirat osallistuvat joskus asiakaskäynneille.

Ihmisläheistä palvelua, joka tuottaa hyvää mieltä

Jännittävää, pelottavaa, työlästä. Näillä sanoilla kuvaa Tuula Valkjärvi, toinen Sinun Tähden Hoivapalvelut Oy:n yrittäjistä, yrityksen perustamistunnelmia. Mutta kun vaakakupissa painavat pätevät motivaattorit ja tähtäin on asetettu riittävän kauas ja samalla tarpeeksi lähelle, jaksaa sietää hetken epävarmuuttakin.

”Matka on ollut pitkä. Aloitimme perustamistoimet jo viime vuoden puolella, mutta virallisesti pääsimme käynnistämään toiminnan vasta kolmisen kuukautta sitten. Tässä on siis saanut luovia jonkin verran. On joutunut miettimään, mistä raha elämiseen tulee ja odottaa, että pääsee toteuttamaan suunnitelmia”, komppaa Tuula Valkjärven yhtiökumppani Soria Kaddouri.

Tuula Valkjärvi ja Soria Kaddouri ovat Sinun Tähden Hoivapalvelun yrittäjät

Sinun Tähden Hoivapalvelut tarjoaa tukipalveluja kotona asumisen tueksi. Yrityksen arvoissa mainitaan aito kohtaaminen ja asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen.

”Arvomme kiteytyvät sloganissa Myö välitetään sinusta."

"Räätälöimme palvelut kunkin asiakkaan tarpeiden mukaisiksi, jotta hän saa elää itsensä näköistä elämää omilla ehdoillaan. Meille tärkeintä on, että asiakas tulee kohdatuksi ja kuulluksi”, toteaa Tuula Valkjärvi.

”Suurin motivaattori on ajatus, että saamme rakentaa omannäköisemme työpaikan ja meillä on mahdollisuus tuottaa sellaista palvelua, joka tuottaa hyvää mieltä. Luonnollisesti oma taloudellinen riippumattomuus on sekin tavoite, mutta ensisijaisesti se on juuri omannäköinen työpaikka. Tärkeä toive ja tavoite on myös mahdollisuus tarjota tulevaisuudessa hyviä työpaikkoja toisille hoitajille”, lisää Kaddouri.

”Myös itsensä kehittämisen mahdollisuus motivoi. Samoin tieto siitä, että omaa yritystä voi kehittää, kasvattaa ja sen toimintaa muuttaa lyhyelläkin aikajänteellä”, pohtii Tuula Valkjärvi.

”Markkinointi on osoittautunut haasteelliseksi. Kuinka saada ihmiset tietoiseksi, että meillä on tällaisia palveluja tarjoava yritys? Onneksemme meillä on tuttavapiirissa markkinoinnin osaajia, joilta olemme saaneet mielettömiä vinkkejä ja neuvoja. Lisäksi pyrimme verkostoitumaan alan muiden yritysten kanssa”, yrittäjät kertovat.

Yrityksen asiakaskunta koostuu tällä hetkellä lähinnä yksityishenkilöistä. ”Muutamat organisaatiot ovat myös löytäneet meidät, mistä olemme hyvin, hyvin iloisia.”

"Tavoitteemme on kasvattaa yritystä niin, että viiden vuoden kuluttua meillä on muutama vastuuhenkilö esihenkilötehtävissä ja useita hoitajia ja siistijöitä vakituisissa työsuhteissa. Voisimme laajentaa yrityksen toimintaa myös muihin kaupunkeihin. Ehkä voisimme samalla toimia yhdessä yrittäjinä myös toisella alalla”, Valkjärvi ja Kaddouri pohtivat.

Yritys on perustettu Kinnon Uusyrityskeskuksen tuella. Yrittäjät saivat apua muun muassa liikeidean ja kannattavuuden arvioinnissa sekä laskelmien tekemisessä.

 

Aloittavia yrittäjiä opastaa

Timo Lehmusmetsä

Lehmusmetsä Timo

Yritysneuvoja
Yrityksen perustaminen
+358 20 615 5957
+358 40 483 2957
timo.lehmusmetsa@kinno.fi

Scroll to top