Palkittu ruokakirjailija Ahmed Ladarsi vie maailmalle tarinoita Kouvolasta

Viisi ruokakirjaa kirjoittanut inkeroislainen Ahmed Ladarsi on niittänyt menestystä kansainvälisessä  Gourmand World Cookbook Awards -kilpailussa jokaisella kirjallaan. Ladarsin kodin keittiön seinät ovatkin täyttyneet kehystetyistä kunniakirjoista.

Ruokakirjailijan viimeisin teos, mehiläistarhauksesta kertova Makea elämä on jo pari vuotta sitten palkittu käsikirjoitus-sarjassa, ja tänä vuonna teos osallistuu Lissabonissa kilpailuun painettujen kirjojen sarjassa. ”Makea elämä -kirjasta on toteutettu upea painettu versio yhteistyössä Reuna-kustantamon ja graafikko Jaana Raution kanssa”, kertoo Ladarsi.

”Kirja esittelee mehiläishoitoa Suomessa. Siinä neljä kouvolalaista ja kolme uusimaalaista mehiläishoitajaa kertoo omin sanoin, miten he päättyvät mehiläishoitajiksi. Tarinoissa avautuu mehiläisten maaginen maailma.”

Ruokakirjojen sarjan aloitti vuonna 2008 teos Mämmi, joka voitti Gourmand World Cookbook Awardseissa kultamitalin yhden aiheen kirjojen kategoriassa 40 kilpailijan joukosta. Ladarsi on perustanut myös Suomen mämmiseuran.

Tunisialaissyntyinen Ahmed Ladarsi tuli Suomeen 1977 ja työskenteli Italian suurlähetystössä keittiömestarina vuoteen 1985. Kouvolalainen Ladarsista tuli vuonna 2018, kun hän muutti Inkeroisiin. Nyt mies on eläkkeellä.

”Projekteja on monenlaisia: maalauksia, veistoksia, uusi kirjakin on työn alla. Tekemistä riittää, jos vain jaksan, sillä olen jo 72-vuotias. Päiväni alkaa yleensä kuntosalilla, jos ei ole muita menoja. Käyn mielelläni Wanhan Rautakaupan kulttuuritalossa Myllykoskella”, kertoo Ladarsi.

Ahmed Ladarsin kirjoittamia ruokakirjoja:

  • Mämmi, 2008
  • Chaque Chose a sa Place, 2010
  • La Cuisine de mes Soeurs, 2016
  • Ihmisen Työ on Maan Hedelmä, 2023
  • Makea Elämä, 2023.

Ahmed Ladarsi on heittänyt myös ilmoille ajatuksen Gourmand Awards  2026 tapahtuman järjestämisestä Kouvolassa.

 

Julkaistu toukokuussa 2025

Scroll to top