Hyvinvointiyrittäjä Noora Huhtala

Hyvinvoinnin ammattilainen Noora Huhtala päätti järjestää hyvinvointitapahtuman

”Kilpaurheilu on kasvattanut paineensietokykyä ja periksiantamattomuutta”

Parikymppisenä yrittäjäksi ryhtynyt Noora Huhtala kokee ihmisten parissa toimimisen ja auttamisen, kutsumuksekseen. Yrittäjyys on verenperintöä kampaajaäidiltä ja rakennusliikkeen omistaneelta isältä.

”Aloitin työurani äidin lailla kampaajana. Omaan kuitenkin vahvan auttamisen halun, minkä takia päädyin vaihtamaan alaa. Vuonna 2016 perustin yhtiökumppanini kanssa lastensuojelualan yrityksen, perhekoti Bertelin”, kertoo Valkealasta kotoisin oleva Noora Huhtala.

”Minulle on tärkeää saada tehdä sellaista työtä, jolla on merkitys. Suurin palkinto itselleni on toisen ihmisen onnistuminen.”

”Mieli ja keho kulkevat käsi kädessä”

Kilpaurheilutaustan omaavalle ja edelleen aktiivisesti liikuntaa harrastavalle Huhtalalle oli luontevaa ryhtyä myös valmentajaksi.

”Vuonna 2020 aloin tarjota fysiikka- ja mentaalivalmennusta. Toimin aluksi kevytyrittäjänä, mutta pian perustin osakeyhtiön. Olen ratkaisukeskeinen valmentaja ja personal trainer; ihmisen mieli ja kehohan kulkevat käsi kädessä.”

Kuvassa hyvinvointialan yrittäjä Noora Huhtala.
”Haastavinta yrittäjyydessä on olla armollinen itselleen sekä työ- ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan.”

”Koen, että lastensuojelulle sekä valmennuksen kautta ihmisten tukemiselle on tarvetta. Olen kiitollinen, että saan olla mukana siinä matkassa valmentajana tai lastensuojelun ammattilaisena, perhekodin äitinä”, sanoo Noora Huhtala.

”Minusta yrittäjyydessä, aivan niin kuin elämässä ylipäänsä, tärkeintä on ihmisen kohtaaminen. Uskon avoimuuteen ja toista arvostavaan asenteeseen. Kun tämä toimii, se myös kantaa. Onnistunut valmennussuhde ja tyytyväinen asiakas on paras mainos.”

 

”Ammattivalmentajana haluan erityisesti erottua ihmisenä, joka kohtaa asiakkaan aidosti ja on empaattinen.”

 

Noora Huhtala määrittelee itsensä luovaksi, rohkeaksi ja idearikkaaksi.

”Parhaat ideat syntyvät koiran kanssa aamulla metsälenkillä. En pelkää edistää sellaisia asioita, joihin uskon, ja luotan tunteeseen. Olen myös tarkka. Haluan tehdä asiat kunnolla, reilusti ja hyvin, ja yrittäjyys mahdollistaa sen. Pidän siitä, että langat ovat omissa käsissäni.”

”Yrittäjyydessä ja kilpaurheilussa on paljon samaa. Molemmissa tavoitellaan menestymistä ja on laitettava itsensä rohkeasti peliin. Kilpaurheilu on kasvattanut paineensietokykyäni ja periksiantamattomuutta”, pohtii viime vuosina soudussa menestynyt Noora Huhtala.

 

”Jaan somessa kuvia omasta treenaamisestani ja raotan myös arkeani ammatin takana. Toisaalta pyrin somenkäytön rajoittamiseen ja hetkessä läsnä olemiseen.”

 

HyvänOlonMessut helmikuussa

Viime kuukausina Noora Huhtala on työskennellyt myös tapahtumajärjestäjänä, valmistellen hyvinvointitapahtumaa, joka järjestetään Pato Areenalla 11.2.2023.

”Idea hyvinvointimessuista syntyi intohimosta hyvinvointia kohtaan. Haluan tuoda yhteen alan paikalliset toimijat ja näyttää ihmisille, miten hienoja hyvinvointiyrittäjiä meillä on. Samalla tietysti haluan kannustaa ja motivoida ihmisiä pitämään omasta hyvinvoinnistaan huolta.”

”Tapahtuman teemoina ovat terveys, ravinto, liikunta ja mielen hyvinvointi. Olen koonnut ympärilleni monialaisen ammattilaistiimin tapahtumaa suunnittelemaan. On ollut ilo verkostoitua ja tutustua eri palveluntuottajiin. Koen, että teemme tätä tapahtumaa yhdessä, yhteiseksi hyväksi. On hieno juttu, miten moni yritys on lähtenyt mukaan. Odotan tapahtumaa innolla ja teemme työtä sen eteen, että yleisö viihtyy.”

Noora Huhtala kaavailee tapahtuman saavan jatkoa tulevina vuosina.

hyvinvointivalmentajanoora.fi

Teksti: Kirsi Markkanen, lokakuu 2022
Kuvat: Jani Oskari Karjalainen

 

 

 

 

Scroll to top