Mäkelä Alu Oy käynnisti Voikkaalla maalaamon

Alumiiniprofiilien puristamiseen erikoistunut, Alajärven Luoma-aholla vuodesta 1937 asti toiminut Mäkelä Alu Oy on investoinut Voikkaalle nykyaikaisen maalaamon. Kouvolaan syntyi näin reilut 20 uutta työpaikkaa.

Voikkaa valikoitui sopivien tilojen ja erinomaisen logistisen sijainnin ansiosta, se on lähellä merkittäviä asiakkaita ja tärkeitä yhteistyökumppaneita.

Voikkaa on myös ensimmäinen tuotannollinen laitos yhtiön päätoimipaikan, Alajärven, ulkopuolella, kertoo hallituksen puheenjohtaja Petri Mäkelä.

”Yhtiömme on vahvalla kasvu-uralla ja tarvitsemme lisää varastointi- ja pintakäsittelykapasiteettia. Uuden tuotantolaitoksen perustaminen on aina haasteellista ja vaatii paljon työtä. Kaiken kaikkiaan tänne sijoittuminen on ollut meille positiivinen kokemus ja Kinnolta saimme siihen hyviä ideoita. Olemme rakentaneet täällä hyvää yhteistyöverkostoa alueen toimijoiden kanssa”, Mäkelä toteaa.

 

Henkilöstö on koulutettu monipuolisiin työtehtäviin

Voikkaalla toiminta on nyt täydessä vauhdissaan ja työnjohtaja Arto Kokkoniemi esittelee tyytyväisenä noin 6500 neliön valoisia toimitiloja ja pintakäsittelyprosessia.

”Alajärveltä tulevat alumiiniprofiilit odottavat hyllyissään kolmen tunnin maalausprosessiaan: Pesun, kuivauksen ja pystymaalauskoneessa tapahtuvan maalauksen jälkeen tuotteet siirtyvät koneellisesti noin 200-asteiseen uuniin. Pysyvän maalipinnan saatuaan ne siirtyvät pakkaamoon ja asiakkaille edelleen toimitettavaksi.”

Maalaamo tarjoaa alkuvaiheessaan työtä kahdessa vuorossa yhteensä 22 henkilölle. Suunnitelmissa on kasvattaa hallitusti yksikön kokoa toimimaan myöhemmin kolmessa vuorossa.

”Tärkein vaatimuksemme henkilöstölle on hyvä työmotivaatio ja –moraali. Se, että herää joka työpäivä aamulla ja tulee ajoissa töihin, on vähimmäisvaatimuksemme. Me koulutamme täällä henkilöstömme sillä ajatuksella, että kaikki osaavat tehdä kaikkea”, Arto Kokkoniemi kertoo.

Maalaamon henkilöstöltä vaaditaan taitoa tavaran käsittelyyn, trukin ajoon, maalaamon koneiden käyttöön ja myös laboratoriossa tehtävään laaduntarkkailuun.

 

Teksti: Pirjo Vuorenpää, marraskuu 2019
Kuva: Kirsi Markkanen

Scroll to top