Sinikka Laukas kollegansa kanssa perusti Kouvolan Matkatoimiston, nyt ohjaksissa ovat tyttäret
Kun valmismatkoja suomalaisille takavuosina myynyt Lomamatkat ilmoitti harkitsevansa Kouvolan toimipisteensä lopettamista, päätti osa työntekijöistä tarttua härkää sarvista. Kaksi naista lunasti toimipisteen irtaimiston ja perusti Kouvolan Matkatoimiston. Elettiin 1980-luvun puoliväliä ja toinen yrityksen perustajista oli Sinikka Laukas. Neljässä vuosikymmenessä on tapahtunut yhtä ja toista, mutta Kouvolan Matkatoimisto on pysynyt Laukaksen perheen naisväen hallussa. Nykyään matkatoimiston asiakaskunta koostuu yrityksistä.
”Olemme sisareni kanssa kasvaneet yrittäjyyteen, mutta se ei ole koskaan ole ollut meille kummallekaan mikään itseisarvo tai tavoite. Olemme ennemminkin pyörittäneet yrityksemme jokapäiväistä asiakaspalvelua, markkinointia, kehitystä, myyntiä ja ylipäätänsä kaikkea käytännön työtä ja äitimme Sinikka on hoitanut yrityksen taustatoimintoja. Toki yrittäjähenkisyys meissä on sisäänrakennettuna – teemme töitä kelloon ja kalenteriin katsomatta,
kehitämme yritystoimintaa, hankimme uusia asiakkaita ja teemme päätöksiä, joilla on vaikutuksia yrityksen tulevaisuuteen”, kertoo Heidi Laukas, joka tuli yritykseen töihin 2000-luvun alussa vähän ennen sisartaan Virveä.
Teknisesti ottaen Laukaksen perheessä ei ole sukupolvenvaihdosta tehty, vaikka Sinikka Laukas työskentelee enää osa-aikaisesti ja hoitaa muutamaa pitkäaikaista asiakassuhdetta. Yrityksen omistajuus jakautuu naisten kesken tasaosuuksin.
Historian havinaa ja pakettimatkoja
”Alkuvuosina leipä tuli Neuvostoliiton pakettimatkoista, 1990-luvulla neuvostovallan romahdettua ja laman kolkutellessa lähes jokaisen suomalaisen ovella, Tallinnan ja Tukholman edulliset risteilyt pitivät Kouvolan Matkatoimiston hengissä ja kasvussa”, kertoo yrityksessä 2000-luvun alusta lähtien työskennellyt Heidi Laukas.
”2000-luvun alku oli rantalomien pakettimatkojen kulta-aikaa ja silloin välitimme tuhansia matkanjärjestäjien matkoja kouvolalaisille. Internetin vallatessa pakettimatkakauppaa 2010-luvun taitteessa, me suuntasimme enemmän ryhmämatkoihin ja räätälöityihin omatoimimatkoihin ympäri maailmaa. Vuoden 2015 tienoilla elimmekin jo hyvin pitkälti itse rakentamillamme paketeilla sen sijaan, että olisimme vain välittäneet muiden toteuttamia matkapaketteja.”
”Ja kun Kouvolassa toimivat muut matkatoimistot sulkivat kivijalkatoimistojaan, aloimme vallata alaa myös liikematkojen ja yritysmatkojen järjestäjänä.”
Pandemia
”Kun vapaa-ajanmatkustus pysähtyi kuin seinään maaliskuussa 2020, käänsimme me nokkamme yritysmaailmaan ja tänä päivänä liikevaihdostamme leijonanosa tuleekin yritysten ja ryhmien matkoista. Lisäksi asiakkainamme on omatoimimatkailijoita, joille räätälöimme erilaisia kokonaisuuksia lähelle ja kauas.”
”Matkailualassa kiehtookin juuri sen vaihtelevuus, mielenkiintoiset projektit ja ylipäätänsä ihmiset, niin kollegat kuin asiakkaatkin. Yrittäjyydessä parasta on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön, sen sisältöön ja siihen miten ja milloin töitä tehdään.”
”Ala on ollut muutosten kourissa viimeiset 25 vuotta, mutta kaikki muutokset eivät näy ulospäin. Kaikki, mitä maailmassa tapahtuu; poliittiset hässäkät, luonnonmullistukset tai taloudellinen epävarmuus vaikuttaa matkailuun, välittömästi tai viiveellä.”
”Olemme aina olleet sen verran jääräpäisiä, että emme missään vaiheessa ole ajatelleet, ulkoapäin tulevien koettelemusten koituvan kohtaloksemme. Maailma muuttuu ja meidän pitää vain muuttua mukana ja sopeutua uusiin tilanteisiin.”
”Koronan ensiviikkoina usko oli ehkä hetken aikaa koetuksella, mutta silloinkin aika nopeasti teimme laskelmat, jotka osoittivat, että sopeuttamalla ja sopeutumalla selviäisimme.”
Artikkeli julkaistu huhtikuussa 2024
Heidi Laukas osallistui 7.3.2024 Kouvolassa järjestettyyn Omistajanvaihdos – haaste ja mahdollisuus -tilaisuuteen. Tilaisuus järjestettiin osana Varustamo -hanketta, jossa kehitetään Kymenlaaksoon yritysten omistajanvaihdoksia edistävä ja tukeva palvelumalli ja annetaan konkreettista apua yritysten omistajanvaihdos tilanteissa. Hankkeen pääasiallinen rahoitus tulee ESR+ -ohjelmasta.
Omistajanvaihdoksessa yhteyshenkilösi on:
Sipilä Nora
Asiantuntija
Omistajanvaihdokset
+358 20 615 5070
+358 40 661 4170
nora.sipila@kinno.fi