Yritysneuvonnalla on monet kasvot

BLOGI 9.3.2020: Vielä 1990-luvulla useissa kunnissa ja kaupungeissa oli oma elinkeinoasiamies. Tämän tästä kuulee puhuttavan, että eikö tällainen virkamies tai –nainen pitäisi edelleen olla elinkeinopalvelua tarjoamassa. Yhtään vähättelemättä nykyisiä tai aikaisemmin tällä tehtävänimikkeellä olevia henkilöitä, pohdiskelen tässä otsikon mukaan, mitä tarkoittaa ”elinkeinoasiamiehen monet kasvot”.

Kunnan palvelut asetetaan aina lähtökohtaisesti kuntalaisia varten. Elinkeinopalveluissa tärkeimmät kohderyhmät ovat alkavat, toimivat ja sijoittuvat yritykset. Sen lisäksi, että kokonsa johdosta Kouvolassa toimivia yrityksiä on pitkälti yli 4000, näiden yritysten palvelutarpeet ovat voimakkaasti muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana.

Ajatteleppa vaikka omaa elämääsi, miten tekniikka on tullut osaksi elämäämme! Tai, kuinka moni enää työllistyy omien vanhempiensa toimialalle? Jos peruskuluttajakin on entistä tietoisempi maailman mahdollisuuksista ja käyttötaloutensa hallitsemisesta kilpailuttamalla, niin kuinka sitten meidän edelläkävijä -yrityksemme? Muutos on astunut yrityksissäkin joka ovesta sisään, ja pärjääminen kilpailussa edellyttää monien asioiden hallintaa yhtäaikaisesti.

Siksi Kinnon yritysneuvojan tapaamisen tulee olla aina enemmän kuin yhden henkilön kanssa käyty keskustelu. Se on samalla kertaa tutustumista siihen palvelutarjottimeen, jonka julkiset yrityspalvelut ja seudun yksityiset asiantuntijat ovat kattaneet. Olemme valtavan ylpeitä, että meillä on Kinnon yritysneuvonnan tukena viitisenkymmentä yksityisen sektorin asiantuntijaa, toistakymmentä kokenutta yrityskummia ja kaikki julkisen puolen verkostojen yhteyshenkilöt.

Puhumme usein yritysneuvontaan osallistuvien kanssa termistä ”saattaen vaihdettu”. Meillä Kinnossa se tarkoittaa sitä, että ensin kuulemme tarkasti asiakkaamme esille tuoman tarpeen ja sen jälkeen yhteisellä päätöksellä valitsemme parhaan asiantuntijan ratkomaan tätä kysymystä.

Haluamme rakentaa sillan suoraan sellaisen asiantuntemuksen äärelle, joka kelpaa myös kaupallisella areenalla. Usein voimme tarjota hyvää ohjausta jo suoraan Kinnon neuvonnassa. Paljon tästä haltuumme saamastamme tietämyksestä voimme kiittää yhteistyökumppaneitamme.

Leena Gardemeister

Gardemeister Leena

Yhteyspäällikkö
Rahoitusneuvonta, omistajanvaihdokset
+358 20 615 8191
+358 40 768 3474
leena.gardemeister@kinno.fi

Scroll to top