Yrittäjälle tulee aika ajoin hetkiä, jolloin tule tarve keskustella omasta liiketoiminnastaan jonkun kanssa. Yrityskummien verkosto tarjoaa tähän tilanteeseen yrittäjälle mentorointia maksuttomasti ja luottamuksella. Yrityskummi auttaa hahmottamaan yrittämisen nykytilanteen, asettamaan sille tavoitteet ja oivaltamaan keinot tavoitteiden saavuttamiseen. Yrityskummit ovat kokeneita yritysjohtajia ja yritystoiminnan asiantuntijoita, joilla on osaamista useimmilta aloilta.
Kouvolan yrityskummiverkostoon on vastikään liittynyt uusi yrityskummi, 27 vuotta yrittäjänä toiminut Jyrki Hyttinen.
”Solekko tehä!”
”Yrittäjänä toimiminen on aika ajoin yksinäistä hommaa, joten on tärkeää, että löytyy juttukaveri, jonka kanssa voi pohtia yrityksen asioita. Minun tehtäväni on ennen kaikkea kuunnella ja asettaa kuultu asia perspektiiviin, myös vahvistaa yrittäjän uskoa omaan tekemiseensä”, Jyrki Hyttinen kertoo.
”Ja kun asioita on tarkoin harkittu, voidaan todeta lappilaisittain että ”solekko tehä”, eli ei muuta kuin ryhdytään tekemään”, sanoo Hyttinen. Lappi on vuosien kuluessa tullut kauttaaltaan tutuksi ja etenkin Inarinjärven mökillä hän viettää paljon vapaa-ajastaan. Hän toimi myös Inarin kunnanjohtajana vuoden.
Hyttisellä on tarjottavanaan yrittäjän tueksi tarvittaessa omat yrittäjyyden, työn ja harrastusten kautta syntyneet laajat verkostot.
”Kokemuksesta tiedän, että pulmatilanteissa on tärkeää löytää oikeaa tietoa. Tiedon haku oli kenties parhain kauppakorkeasta aikanaan saamani oppi. Myös numeroiden pyörittäminen onnistuu hyvin, talousasioiden hahmottamisessa on tärkeää, että osaa laskea”, Hyttinen naurahtaa.
Oma isä on ollut Hyttiselle eräänlainen mentori, kun hän aikanaan siirtyi nyt 65 vuotta toimineeseen perheyritykseen, Silmäoptiikka Oy, ensin töihin ja sukupolvenvaihdoksen jälkeen yrittäjävastuulle.
”Isän kanssa meillä on aina olleet suorat ja hyvät välit, sovimme aikanaan ajoissa, milloin ja miten siirryn yrityksen johtoon.”
”Aloitan innostuneena ja mielenkiinnolla yrityskummin tehtävän, toivon, että voisin tavata monenlaisia ja eri toimialoilta olevia yrittäjiä”.
Kinno auttaa löytämään sopivan yrityskummin
Kinnossa toimii Kouvolan yrityskummiverkoston aluetoimisto. Se koordinoi yrityskummien toimintaa sekä on siltana yrittäjien ja yrityskummien välillä.
”Kouvolan seudun yrityskummiverkostossa on parikymmentä asiantuntijaa ja autamme yrittäjiä löytämään kullekin tilanteeseen sopivan yrityskummin”, kertoo yhteyspäällikkö Leena Gardemeister Kinnosta.
Yrityskummia voi hakea Suomen Yrityskummit ry:n sivuilla olevalla lomakkeella
Lomake on luottamuksellinen, tiedot lähetetään Kouvolan seudulla aluekoordinaattorille ja aluekummille. Tietoja käytetään vain yrityskummipalvelun yhteydessä eikä niitä luovuteta ulkopuolisille.
Lisätietoja:
Jarmo Kuntonen, aluekummi
p. 0500 657 362, jarmo.kuntonen@tilintarkastuskuntonen.fi