Yrityksen voi myös perustaa ostamalla liiketoiminnan

Anne Loikala toteutti haaveensa omasta yrityksestä ja konkariyrittäjä Tapani Ojanperä luopuu vähitellen yrittäjyydestä siirtyen harrastusten pariin.

Yrittäjänä vuodesta 1983 toiminut Tapani Ojanperä pyöritti ensin valokuvaamoa, kunnes siirtyi mainostoimistoalalle ostettuaan Mainoskarren, nykyisen TR-mainoksen. Yrityksellä on ollut vakituista asiakaskuntaa koko Etelä-Suomen alueella ja työtä on riittänyt hyvin. Maaliskuussa 2022 hän alkoi pohtia yrityksensä myyntiä, kun terveydelliset syyt antoivat vauhtia siirtyä yrittäjyydestä vapaa-ajanharrastusten pariin.

”Viime maaliskuussa mietin, että täytyy varmaan soittaa Kinnoon Antilan Jukalle ja laittaa yritys myyntiin. Mainitsin siitä myös viereisessä toimitilassa toimivalle yrittäjälle Loikalan Markukselle”, Ojanperä muistelee.

Loikala kertoi myyntiaikeista Anne-puolisolleen, joka oli jo ehtinyt suunnitella yrityksen perustamista. Kuukauden neuvottelujen jälkeen Anne Loikala ostikin TR-mainoksen liiketoiminnan.

Mainos ILO Oy:n perustanut Loikala on toukokuun 2022 alusta alkaen jatkanut toimintaa samoissa tiloissa Katajaharjussa. Tekstiilipainatukset hoitaa jatkossakin TR-mainos, mutta muut palvelut ovat edelleen saatavissa tutusta paikasta.

” Yritykseni palveluihin kuuluvat teippaukset ja tarrat, kyltit ja opasteet sekä lasertyöt suunnittelusta toteutukseen. Lisäksi on saatavilla erilaisia mainos- ja liikelahjoja”, Anne Loikala kertoo.

Hän on valmistanut suunnittelemiaan liikelahjoja muun muassa koivuvanerista.

"Suomalainen koivuvaneri on ekologinen valinta ja antaa paljon mahdollisuuksia eri tuotteiden kehittelyyn," Loikala huomauttaa.

Erilaiset sisustus- ja koristelutuotteet kiinnostavat sekä yritys- että kuluttaja-asiakkaita. Mainos ILO avaa myöhemmin syksyllä verkkokaupan vauhdittamaan tuotteiden myyntiä.

”On hienoa, että Tapani on ollut tässä alkuvaiheessa mukana neuvomassa ja auttamassa töiden kanssa”, Loikala kiittelee .

”Tämä on ollut helppoa, kun Anne on jo niin osaava ja nopeasti oppiva. Tässä työssä tarvitaan myös monia koneita ja ohjelmien hallintaa, mutta hyvin on toiminta siirtynyt uudelle yrittäjälle”, Ojanperä kertoo. Hän jatkaa vielä omassa yrityksessään muun muassa tekstiilipainatuksia ja valokuvatulostuksia. Vapaa-aikaan kuuluu muun muassa erilaisten höyrykone -pienoismallien rakentamista.

 

Sisustustuotteiden ja liikelahjojen lisäksi Anne Loikala on ideoinut ja valmistanut koivuvanerista käsilaukun.

Mainos ILO Oy

TR-mainos

Tutustu myös sivuillamme: Omistajanvaihdos

Scroll to top