Yrittäjän ääni: Multimodaalisuus jalostaa tavaravirtoja Kouvolassa

Blogi 29.4.2020 - Koronavirus on sekoittanut elinkeinoelämän pakkaa kovalla kädellä. Tien päällä tavarankuljetukset rullaavat kuitenkin aika tavalla entiseen malliin. Tämä antaa toivoa, että ennen pitkää muukin bisnes normalisoituu.

TransPeltolalla on valmiuksia pitää pyörät pyörimässä tässäkin kriisissä. Meillä on 21 omaa autoa ja saman verran vakituisia alihankkija-autoja. Asiakkaan kannalta paras kuljetusten hinta-laatusuhde saavutetaan mm. kalustoinnovaatioilla, reittien ja aikataulujen optimoinnilla, tehokkaalla viestinnällä ja fiksulla tavalla ajattaa kalustoamme.

Paljon on muuttunut siitä, kun isäni Pentti Peltola perusti pienen kuljetusyrityksen vuonna 1958. Itse aloin ajaa firman autoa heti kun ajokortin sain. Rekka-auton ajaminen oli se mitä halusin tehdä – ja sitä olen kyllä saanut tehdä. Viime vuosina olen kuitenkin suosiolla antanut nuorempien ajaa.

Yli 60 vuoteen mahtuu kaikenlaista. Esimerkiksi ensimmäiset ulkomaanajot, silloiseen Neuvostoliittoon, tehtiin vuonna 1984. Yrityksemme sukupolvenvaihdos ajoittui 1990-luvun alkuun, jolloin hyppäsin firman johtoon.

2000-luvun iso päänavaus tapahtui vuonna 2003, kun perustimme Kouvola Cargo Handling Oy:n yhdessä Toikan perheen kanssa. Näin laajensimme varastointiin ja huolintaan – ja voimme toimia sekä kuljetuskeikan toimeksiantajana että tekijänä.

Vuonna 2009 tehtiin myös merkittävä siirto, kun avasimme lasilogistiikkaan keskittyvän terminaalin. 5 000 neliötä sisältävä terminaali käsittelee 70 erilaista lasilaatua.

Tänä päivänä Oy TransPeltola Ltd on Kouvolassa toimiva kuljetus- ja rahtiyritys, jonka tarjontaan kuuluvat erilaiset kuljetus- ja logistiikkapalvelut kotimaassa, pohjoismaissa ja Venäjällä. Keskeisiä toiminta-alueitamme ovat kontti- ja trailerikuljetukset, bulk-logistiikka sekä kemikaalikuljetukset.

Läpi vuosikymmenten olen yrittänyt säilyttää automiehen identiteetin ja siihen liittyvän sitkeyden. Turnauskestävyyttä tarvitaan, kun suhdanteet vaihtelevat tai tien päällä sattuu ja tapahtuu. Kaikesta kuitenkin selvitään, kun pohjalla on riittävästi osaamista ja ammattitaitoa – ja asenne sellainen, että hommat hoidetaan loppuun asti.

Olemme ylpeästi kouvolalainen yritys ja tiedämme, mikä on Kouvolan merkitys nimenomaan logistiikassa. Esimerkiksi kun juna tulee Venäjältä Suomeen, niin ensimmäinen vastassa oleva kaupunki on Kouvola. Keskeinen sijainti ja toimivat yhteydet ovat kovia vahvuuksia, joiden varaan voi rakentaa.

Jokerikortti pakassa on Kiina-yhteys. Kouvola Cargo Handling Oy on hoitanut Kouvolan ja Kiinan välisen junan konttikuljetuksia alihankkijan ominaisuudessa. Toiminta on käymistilassa ja on vaikea sanoa, mihin uomaan se lopulta asettuu. Kouvola Innovation on mielestäni kuitenkin tehnyt valtavan määrän arvokasta työtä, jotta Kiinan-kortin mahdollisuudet voidaan kartoittaa ja hyödyntää. Se on yksinkertaisesti liian kova kortti, että sen jättäisi katsomatta.

Odotukseni 2020-luvusta liittyvät pitkälti multimodaalisuuden kehittämiseen – eli tavara pitää saada kumipyöriltä vikkelään raiteille tai toisinpäin. Kiskot ovat olennainen osa tätä yhtälöä Kouvolassa, se on selvä. Meilläkin pihassa käy vuositasolla 7 000-8 000 vaunuyksikköä. Eri kuljetusmuotojen välisiä liitoskohtia pitää vain määrätietoisesti vahvistaa edelleen.

Digitaalisuus näkyy meillä jo esimerkiksi siinä, että asiakas voi tarkistaa kuljetuksen etenemisen reaaliajassa ja ajo-ohjausjärjestelmä tuo ryhtiä seurantaan sekä toimintaan. Digiloikkia tullaan tekemään myös jatkossa.

 

Hannu Peltola
Toimitusjohtaja, TransPeltola
Hallituksen puheenjohtaja, Kouvola Cargo Handling

 

 

Tagged , , , , .