Nyt mainostoimisto Sepeteus työllistää viisi henkilöä
Matti Vesala, rutiineja ja pysähtyneisyyttä kaihtava toisen polven mainostoimistoyrittäjä toivoo Kouvolaan enemmän uskallusta ja draivia yhteiseen tekemiseen ja ilmapiiriin.
”Rohkeita uusia avauksia tarvitaan, jotta nähtäisiin, että täällä tapahtuu.”
Mainosala vei Matti Vesalan mennessään pienestä pyristelystä huolimatta. Matti Vesala sanoo seuranneensa mainosmaailmaa taaperosta asti, sillä hänen isänsä oli vuonna 1967 perustetun Vesla-Mainoksen toinen yrittäjä.
”Armeijan jälkeen minulla oli kyllä mielessä ravintola-ala, mutta lukuhalujen puutteessa alan opiskelupaikka jäi saamatta. Ja hyvä niin”, kertoo Vesala.
”Totesin, että parempi pitää kokkaaminen harrastuksena ja tehdä muita töitä.”
Matti Vesala meni isänsä perustamaan mainostoimisto Sepeteukseen töihin 1996 ja vajaan kymmenen vuoden kuluttua yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos. Mainostoimistossa otti ohjat uusi yrittäjäpariskunta eli Matti puolisonsa Elinan kanssa. Tällä hetkellä yritys työllistää omistajiensa lisäksi kolme henkilöä.
”En ole katunut tekemääni uravalintaa, vaikka epäilyksen hetkiä onkin ollut. Aina se tunne on kuitenkin ohi mennyt.”
”Olemme oikeastaan edenneet vähän nurinkurisessa järjestyksessä, sillä jo yli 20 vuotta sitten toteutimme verkkosivuja ja vasta myöhemmin teimme päätöksen ottaa palveluvalikoimaan printtituotanto. Se on ollut yrityksen suurin investointipäätös, eikä sitä ole tarvinnut katua. Erilaiset pienpainotuotteet ja suurkuvatuotteet ovat monipuolisuudessaan pitäneet pintansa digitaalisten ratkaisujen rinnalla.”
”Myyntihenkilöstön palkkaaminen ja myyntiorganisaation rakentaminen on ollut oma lukunsa. Se ei onnistunut suunnitellusti ja sen vaiheen lopettamispäätös tuntui huojentavalta ja helpolta. Jos joku homma ei onnistu, ei sitä ole pakko väkisin yrittää viedä eteenpäin.”
"Kilpailu mainosalalla on kovaa eikä katso kuntarajoja. Ala kehittyy nopeasti ja vaikka yrittäjällä on hyvä olla ymmärrystä laaja-alaisesti, tulee valintoja kyetä tekemään myös karsimisen näkökulmasta", muistuttaa Matti Vesala.
”Aivan kaikkeen ei kannata lähteä mukaan.”
Omina vahvuuksinaan Matti Vesala pitää palveluhalukkuutta, monialaisuutta ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia.
”Ehdottomasti parasta on tyytyväinen asiakas, silloin kun olemme kyenneet löytämään hänen tarpeisiinsa sopivan ratkaisun.”
Äskettäin Mainostoimisto Sepeteus muutti omaan kiinteistöön Kouvolan Tapiontielle.
”Oman kiinteistön myötä pystymme miettimään toimintojamme vapaammin ja omin ehdoin. Sen verran olen rutiineihin ja pysähtyneisyyteen tympääntyvä, että kyllä aina on pakko jotakin uutta miettiä ja kehitellä.”
Teksti ja kuvat: Kirsi Markkanen, 5-2022
Pääkuvassa etualalla Elina ja Matti Vesala, takana Laura Uotila, Juha Korhonen ja Jukka Ylisuutari.