”Mutkien kautta timantti on hioutunut”

Vuonna 2008 perustetun mainostoimisto ja videotuotantoyhtiö Same-eYes Oy:n omistajien Sami Malmbergin ja Jesse Tervolinin yrittäjyys sai alkunsa yhteisestä videoharrastuksesta.

”Tavattiin alan harrastajien nettikeskustelupalstalla ja löydettiin heti samat mielenkiinnon kohteet. Pari vuotta tehtiin yhdessä sketsivideoita ja erilaisia kuvaushommia”.

Ratkaiseva askel kohti omaa yritystä oli osallistuminen Kamera -lehden elokuvakilpailuun.

”Kaivettiin esiin Samin aiemmin tekemä käsikirjoitus ja tehtiin talkoovoimin, käytännössä myös nollabudjetilla, Veijareita ja yrityksiä -elokuva. Osallistuttiin sillä Kamera-lehden kilpailuun ja voitettiin, vaikka siellä oli mukana mielestämme koviakin nimiä”, Jesse Tervolin kertoo.

Kilpailun palkintona saatu videotykki myytiin ja rahalla maksettiin yrityksen osakepääoma. Yrityksen toimintaa käynnistettiin musiikkivideotuotannoilla ja muilla kuvauksilla.

Tuolloin vielä mainostoimistossa töissä ollut Sami irtisanoutui työstään. Kun entinen työnantaja vähän myöhemmin laittoi yrityksensä myyntiin, miehet ostivat sen liiketoiminnan. Yhteisen yrityksen Same-eYes Oy:n konsepti alkoi hahmottua, Sami otti hoitaakseen yrityksen mainostoimistopuolen ja Jesse keskittyi videotuotantoihin.

”Mutkien kautta timantti on hioutunut.”

Yritys työllistää yrittäjät mukaan lukien 14 henkilöä. Lisäksi on käytössä verkosto alan osaajia, joita työllistetään määräaikaisesti erilaisiin projekteihin. Erityisesti videotuotannon puolella on ollut jatkuva tarve lisähenkilöstölle. Jatkuva tilauskanta työllistää myös sopivasti mainostoimistopuolta.

Yrittämisessä parasta miehille on vapaus tehdä omanlaistaan liiketoimintaa.

”Parasta tässä on vapaus kehitellä uusia juttuja ja tehdä oman näköistä bisnestä”, Sami Malmberg sanoo.

”Vapaus ja luovuus ovat tällä hetkellä parasta yrittäjyydessä. On hienoa, että asiat rullaavat, yrittämisessä asiat ovat selkiytyneet ja nyt tietää, mitä haluaa”, Jesse Tervolin pohtii.

Kotikaupunki Kouvola on heille mieluinen paikka, jossa on myös hyvä yrittää. Yritys toimi aiemmin Kouvolan keskustassa, mutta uudet toimitilat sijaitsevat nyt Kuusankoskella. Siirtyminen ”joen toiselle puolelle” oli harkittu riski, mutta lopputulos on ollut hyvä.

”Asiakkainamme on paljon muita yrittäjiä ja eri puolilta Kouvolaa. Markkinat alueella ovat pienet, täällä ei ole suurta massaa, mutta riittävästi. Tuntuu siltä, että Kuusaalla on paljon yrittäjiä ja tekemisen meininkiä.”

”Kuusankoski on kaunis ja vetovoimainen kaupunginosa. Vielä kun saataisiin Kimolan kanava jatkettua tähän keskustaan, niin hyvä”, yrittäjät innostuvat ideoimaan.

Videotuotantojen osalta markkina-alueena on käytännössä koko Suomi. Mainostoimiston asiakkaat ovat pääosin Kouvolasta ja muualta maakunnasta. Parin viime vuoden ajan yrityksellä on ollut Kouvolan Veturissa ilman ajanvarausta toimiva asiakaspalvelupiste CM Point, jossa saa muun muassa passikuvat, skannaukset ja tulospalvelua sekä voi hoitaa myös yrityksen asioita.

”Tavoitteenamme on laajentaa CM Point -palvelukonseptia muualle. Näistä käymme parhaillaan neuvotteluja eri tahojen kanssa.”

Kinnon palvelut tuttuja

Sami Malmbergille ja Jesse Tervolinille Kinnon yrityspalvelut ovat tuttuja. Heidän mielestään kehittämisyhtiön maksuttomia yrityspalveluja olisi hyvä markkinoida erityisesti kaikille alkaville yrittäjille, joilla alkuvaiheessa on monta asiaa mietittävänä.

He kiittelevät muun muassa hankinta-asiamiespalvelun Marita Melkkoa, joka antoi hyviä neuvoja siitä, miten dynaaminen hankintajärjestelmä toimii, miten järjestelmän sisällä toteutettaviin kilpailutuksiin pääsee mukaan ja mitä osallistumishakemuksen laatimisessa kannattaa huomioida, jotta täyttää vaaditut soveltuvuusvaatimukset.

”Se on erinomainen palvelu yrittäjälle ja sen pitäisi olla vakiokäytäntö kaikkialla”, Sami Malmberg sanoo.

”Yrittäjät voivat ottaa minuun yhteyttä julkisiin hankintoihin liittyvissä asioissa, jotka askarruttavat mieltä. Koskivatpa kysymykset sitten hakuvahtien asettamista, sähköisten kilpailutusportaalien käyttöä, meneillään olevia kilpailutuksia, ryhmittymänä tarjoamista tai vaikkapa ESPD-lomakkeiden täyttämistä,” hankinta-asiamies Marita Melkko muistuttaa.

Same-eYes Oy

 

Lisätietoja:

Marita Melkko

Melkko Marita

Hankinta-asiamies
+358 20 615 5039
marita.melkko@kinno.fi

Scroll to top