Pankkimaailmasta yrittäjäksi, jotta voi auttaa ikääntyneitä

Kuusankoskella asuvasta alanvaihtajasta Outi Blombergista, 38, ei pitänyt tulla yrittäjää, sillä hän näki läheltä, mitä se voi hankalimmillaan olla.

Blombergin isällä oli pitkään LVI-alan suunnitteluyritys ennen eläkkeelle jäämistään. Nyt isä on kuitenkin ollut tärkeä tukipilari tyttären yrittäjätaipaleella. Isä kannustaa ja tsemppaa uutta yrittäjää.

Blomberg teki kymmenen vuotta töitä pankkialalla, mutta alanvaihto kolkutti pitkään takaraivossa. Hän alkoi kaivata työtä, jossa pystyy konkreettisesti auttamaan ihmisiä. Blombergin kohderyhmäksi valikoitui yli 65-vuotiaat.

"Olen aina arvostanut ja kunnioittanut iäkkäämpiä ihmisiä. Omat isovanhempani ovat minulle todella tärkeitä, joten halusin, että tuleva työni on vanhusten parissa."

Blomberg valmistui geronomiksi vuonna 2019. Hän työskenteli vuoden yksityisessä tehostetun palveluasumisen yksikössä, mutta ajatus omasta yrityksestä pyöri hänen mielessään yhä useammin. Blomberg päätti ryhtyä toiminimiyrittäjäksi.

Blombergin tammikuussa perustama Eloniloa Senioripalvelut -yritys tarjoaa erilaisia kotipalveluja ikääntyneille, kuten siivousta, aktiviteettipalveluja ja ruoanlaittoapua. Lisäksi Blomberg auttaa ikäihmisiä muun muassa tukien hakemisessa, hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutusten tekemisessä. Blomberg on myös omaishoitajien palvelusetelituottaja.

Blombergin mielestä parasta yrittäjyydessä on, että hän pystyy suunnittelemaan oman ajankäyttönsä. Hän myöntää, että sama asia on myös yhtenä hänen kehityskohdistaan.

"Välillä ajattelen, että onpa minulla paljon aikaa ja ryhdyn hommiin vasta, kun deadline painaa päälle, mutta onneksi pystyn kehittämään omaa ajanhallintaani."

Blomberg pitää jaksamisestaan huolta liikkumalla luonnossa, retkeilemällä, viettämällä aikaa perheen ja koiranpennun kanssa sekä joogaamalla päivittäin.

Ennen yrityksen perustamista Blomberg ei käynyt yrittäjyyskurssia, sillä hänen tradenomi ja geronomi opintoihin kuului yhtenä osana yrittäjyys. Hän kävi kuitenkin Kinnossa juttelemassa yritysideastaan.

"Minulle jäi todella hyvä mieli tapaamisesta. Sain kannustusta epäröintiini, että uskallanko ja onko järkevää aloittaa omaa yritystä. Sain myös vastauksia niihin kysymyksiin, jotka arveluttivat minua. Etenkin lupien ja vakuutusten kanssa on ollut kiemuroita, joista on pitänyt ottaa paljon selvää."

 

Blombergin mielestä Kouvola on hyvä paikka yrittää, sillä täällä monet ihmiset haluavat tukea paikallisia pienyrittäjiä. Hän uskoo, että pienyrittäjyys yleistyy tulevaisuudessa.

 

"Ennen palkkatyö tai virka oli ehkä jopa kunnia-asia. Nyt asia on muuttunut, ja ihmiset näkevät enemmän vaihtoehtoja. Työpaikka ei ole päämäärä, vaan se, että työn voi sovittaa muuhun elämään sopivaksi."

Hän kannustaa kokeilemaan yrittäjyyttä, sitten ei tarvitse vuosien päästä harmitella, että ei uskaltanut edes yrittää. Epäonnistumista on turha pelätä.

"Yrittäjänä ei ole pakko tehdä samaa asiaa koko aikaa. Työnkuvansa voi rakentaa monesta palasesta."

 

Kuva ja teksti: Elina Iiskola
Julkaistu kesäkuussa 2021

 

Kiinnostaako sinuakin yrityksen perustaminen? Silloin yhteyshenkilösi on:

Timo Lehmusmetsä

Lehmusmetsä Timo

Yritysneuvoja
Yrityksen perustaminen
+358 20 615 5957
+358 40 483 2957
timo.lehmusmetsa@kinno.fi

Scroll to top