Kesäyrittäjänä Kouvolassa
20-vuotias Nea Leino kokeilee kesäyrittäjäsetelin turvin, voisiko oikea yrittäjyys lasten ja aikuisten yksityisenä uimaopettajana lyödä leiville Kouvolassa.
Nea Leino on kokenut uimari ja uimaopettaja ja toiminut koulu-uintien opettajana Kouvolan kaupungilla. Nea on opettanut uintia myös urheiluseuroissa.
Pääasiassa Nea toimii uimahalleissa, joissa allasprofiili on tiedossa ja vesi kirkasta.
”Aikuiselle se on usein arka paikka, jos ei osaa uida. Taustalla saattaa vaikuttaa vesipelko tai muu pelkotila, joka johtuu jostakin lapsuuden ikävästä tapahtumasta”, Nea kertoo.
Tarpeen mukaan Nea antaa uimatunteja myös luonnonvesissä.
”Yksityisopetus on aikuisille sekä aremmille lapsille yleensä mielekkäämpää. Ryhmässä saatetaan kokea paineita oppimisen edistymisestä. Yksityisopetuksessa sellaisia ei ole.”
”Jokainen oppii uimaan. Voi olla, että joskus edetään pienin askelin, mutta jossain kohtaa kaikki oppivat.”
Nea uskoo, että oman yrittäjyyden kanssa käy hyvin, sillä uimaopetukselle on tarvetta. Vaikka uimataito olisi jo olemassa, moni haluaa parantaa uimatekniikkaansa.
"Kunhan saan toiminnan pyöräytettyä kunnolla käyntiin, niin eiköhän tämä hyvin mene. Toki markkinointi vaatii vielä opettelua,” Nea pohtii.
Nea Leino markkinoi pääasiassa sosiaalisessa mediassa ja luottaa myös puskaradioon.
”Aika monella kaverilla on jo lapsia, joten ystäväpiirissäkin on uimaopetuksen tarvetta.”
”Pyrin viiden päivän työviikkoon ja veloitan 40 euroa per opetuskerta, plus mahdollinen uimahallimaksu.”
Mikään noviisi Nea Leino ei altaassa ole, sillä hän on harrastanut uintia pikkulapsesta asti ja kilpaillut niin uinnissa kuin räpyläuinnissakin. Nea harrastaa myös laitesukellusta.