Sähköpalvelu Leino siirtyi isältä pojalle yrityskummin tuella
Jussi Leino kertoo, että häneltä meni monta vuotta keksiä, mihin ryhtyisi ” isona”. Lopulta vastaus löytyi lähempää kuin hän arvasikaan. Viime vuonna Sähköpalvelu Leino Oy:ssä toteutettiin sukupolvenvaihdos. Ismo-isästä tuli hallituksen puheenjohtaja ja vapautuneelle toimitusjohtajan tuolille istahti poika Jussi.
”Ajattelin, että olisihan se hölmöä jättää tällainen tilaisuus käyttämättä.”
Sähköpalvelu Leino syntyi vuonna 1995 Voikkaalle. Ismo Leino markkinoi perustamaansa yritystä jakamalla 150 monistetta lähitalojen postilaatikoihin. Toiminnassa alkuun auttoivat myös kouvolalaiselle valaisinliikkeelle tehdyt työkeikat, jotka poikivat lisätöitä.
Ajan myötä Ismo Leinon firmasta on kasvanut yhdeksän työntekijää työllistävä pk-yritys, jolla töitä riittää.
”Jotain on siis tehty oikein”, myhäilee omistuksenvaihdossa avittanut yrityskummi Osmo Siira.
”Yrityksen hinta-laatu-suhde on ollut kohdallaan. Myös sukupolvenvaihdosta on lähdetty valmistelemaan ajoissa, muun muassa muuttamalla yhtiömuotoa.”
”En aluksi ollut kiinnostunut jatkamaan perheyritystä. Halusin perustaa oman.”
Jussi Leino
Sekä Leinot että Osmo Siira painottavat kirjanpitäjän roolia. ”Hyvä kirjanpitäjä tuntee yrityksen asiat, tuntee niihin aitoa kiinnostusta ja antaa hyviä neuvoja.”
Vaikka Jussi Leino ei alun perin osannut nähdä itseään isänsä yrityksen jatkajana, on mies solahtanut rooliinsa yrittäjänä ja työnantajana ilmeisen luontevasti.
”Olen oikeastaan aina ollut kiinnostunut yrittäjäksi ryhtymisestä. Jostain syystä en vain aluksi ollut kiinnostunut jatkamaan perheyritystä. Halusin perustaa oman.”
Jussi kuitenkin tuli isänsä yritykseen asentajaharjoittelijaksi. Vuodet vierivät ja ajatus vetovastuun ottamisesta ei tuntunutkaan enää hullummalta. Tosin kommunikointi isän ja pojan välillä firman kehittämistarpeista hoitui välillä varmuuden vuoksi sähköpostin välityksellä.
”Tämä on niin poskettoman vaativa homma, että ei tällaiseen voi ketään houkutella tai painostaa. Se halu pitää löytyä omasta itsestä”, sanoo isä Leino.
”Pikkuhiljaa Jussin rooli yrityksessä kasvoi ja minulta loppuivat eväät kehittää yritystä.”
Tarvittavat pätevyydet Jussi Leino on hankkinut työn ohessa. Tällä hetkellä hän suorittaa on yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa. Lomat ovat toistaiseksi jääneet vielä vähiin, mutta tuore yrittäjä lupaa, ettei niin tule jatkumaan.
”En edes halua tehdä sellaista hommaa, joka vie kaiken vapaa-ajan. Kyllä aikaa muuhunkin elämiseen on oltava.”
Yrityksen työntekijöitä Jussi ei lakkaa kehumasta.
”Porukka on ammattitaitoista ja luotettavaa. Ne, jotka ovat taloon tulleet, ovat myös pysyneet.”
Linkki Sähköpalvelu Leinon kotisivuille: sahkopalveluleino.fi
Apua asiantuntijaverkostosta
Kinnon yrityspalvelun yhteyspäällikkö Leena Gardemeister sanoo, että omistajanvaihdos on tälläkin hetkellä monen Kouvolan seudulla toimivan yrittäjän mielessä.
"Kun omistajanvaihdosta suunnitellaan, ovat hyvät neuvot kullan arvoisia."
Kinno tarjoaa apua ja ohjausta yrityksen omistajanvaihdoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Apuna on joukko yksityisiä asiantuntijayrityksiä ja vapaaehtoista, maksutonta keskusteluapua tarjoavat yrityskummit.
Osmo Siira kuuluu Kinnon asiantuntijaverkostoon.
”Tämä case oli selkeä hoitaa. Yrityksessä tehtiin vaiheittainen sukupolvenvaihdos, kun isäntä siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi ja nuoresta tuli toimitusjohtaja. Näin se meneekin kaikista sujuvimmin", Osmo Siira sanoo.
”Yleensä jokainen omistuksen- tai sukupolvenvaihdos on erilainen. Taustat ja tilanteet vaihtelevat, niihin on perehdyttävä ja mietittävä, mikä on viisasta.”
”Tässä yrityksessä saadaan olla ylpeitä asioiden hoidosta. Kun töitä riittää melkein jonoksi asti, kertoo se, että yritys on luotettu toimija”, kuittaa Osmo Siira.
Linkki Osmo Siiran yrityksen kotisivuille: cwan.fi
Teksti ja kuva: Kirsi Markkanen, 2018
Kuvateksti: Vasemmalla sukupolvenvaihdoksessa asiantuntija-apua antanut Osmo Siira, keskellä uusi toimitusjohtaja Jussi Leino ja autossa yrityksen perustaja Ismo Leino.
Yrityksen omistuksenvaihdos- tai muussa muutostilanteessa,
käänny rohkeasti puoleemme!