Jesse Rasalahti ja Mikko Potinkara

Kylmälä kehittää palvelujaan vastaamaan muuttuviin tarpeisiin

Toimistotyö muuttuu, samoin toimisto

Perinteikäs kouvolalainen perheyritys E. Kylmälä Oy on aloittanut vuoden vauhdikkaasti ja valoisissa merkeissä. Alkuvuodesta se on solminut yhteistyösopimuksen julkisten tilojen kalustajana tunnetun Modeon kanssa.

Ensio Kylmälän vuonna 1949 perustama yritys on säilynyt saman perheen omistuksessa vuosikymmenien ajan. ”Yrityksemme perustarjonta on laaja, eli meiltä löytyy toimistotarvikkeet,IT-ratkaisut, tulostusratkaisut ja ergonomiatuotteet”, kertoo myyntijohtaja Mikko Potinkara, joka on yhtiön osakas kolmannessa polvessa. ”Nyt valikoimamme laajenee Modeon laajalla kalustevalikoimalla. Kaikkiin tuoteryhmiimme tarjoamme myös suunnittelun, asennuksen ja ylläpidon. IT-palveluiden osuus myynnistä onkin ollut tasaisessa nousussa jo useita vuosia”, kertoo Potinkara.

Potinkara iloitsee uusista kumppanuussopimuksista. ”E. Kylmälä ja toimistokalusteihin erikoistunut yritys Modeo ovat molemmat yksityisomisteisia perheyrityksiä, joissa asiakkaan auttaminen ja palvelu ovat etusijalla.”

”Osapuolten toiminta perustuu pitkälti jaettuihin arvoihin ja toimintatapoihin, joita ovat muun muassa nopeus, joustavuus, edullinen hintataso ja henkilökohtainen palvelu”, näkee Potinkara.

Mikko Potinkara (vas.) ja Jesse Rasalahti.

”Yhteistyö mahdollistaa sen, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme perinteisten toimistotarvikkeiden ja -kalusteiden lisäksi myös persoonallisia ja moderneja kalustusratkaisuja, joissa korostuvat värit, design ja raikas, uudenlainen ajattelu.”

Viihtyisät työtilat toimivat yrityksen käyntikorttina. Toimivat ja modernit työskentelyolosuhteet ovat yritykselle myös kilpailuvaltti, kun se tavoittelee uusia osaajia.

Yhteistyön myötä liikkeen kalustevalikoima on kasvanut ja toimittajia on jo yli 200.

”Meillä menestyksen salaisuus on taito ja halu kuunnella asiakasta, joka useimmiten on kymenlaaksolainen yritys. Reagoimme nopeasti ja toimimme ketterästi ja asiantuntevasti.”

Vain muutos on pysyvää toimistoissakin

”Työskentelytilat ovat muutoksessa. Perinteisiä toimistoja muutetaan monitoimi- ja yhteiskäyttötiloiksi sekä avokonttoreiksi. Myös start-up- ja co-working-tilat yleistyvät. Yhä useampi asiakas kaipaa vaihtoehtoja perinteisille tuotteille ja palveluille.”

”Tuoteryhmien täytyy vastata muuttuviin työympäristöihin”, kiteyttää Potinkara.

Muuttuvissa työympäristöissä myös oikeanlaisella ergonomialla on suuri merkitys. On tunnettua, että toimivat ergonomiaratkaisut lisäävät työhyvinvointia ja vähentävät poissaoloja.

”Ergonominen työympäristö motivoi vaihtamaan asentoa ja lisäämään liikettä työpäivään”, toteaa kaluste- ja ergonomiamyyjä Jesse Rasalahti.

 

E. Kylmälä Oy

  • Toimistotarvikeliike E. Kylmälä Oy on perustettu 1949. Edelleen yksityisomisteinen kouvolalainen perheyritys.
  • Sijaitsee Kouvolassa Kauppalankadulla. Liikkeen yhteydessä sijaitsee Modeo showroom.
  • Kotkaan avattu showroom keväällä 2023

 

Julkaistu toukokuussa 2023

 

 

Scroll to top