Kuva ihmisistä kättelemässä, kädet

Kouvolan Yritystilat investoi asiakkaiden tarpeisiin vastaaviin muutoksiin

TIEDOTE 30.5.2024

Kouvolan Yritystilat suunnittelee kiinteistöjen perusparannus- ja muutostöitä sekä uudisrakentamista Anjalaan ja Teholaan. Investointeja varten Yritystilat hakee Kouvolan kaupungilta omavelkaista takausta ja lainaa.

Kouvolan Yritystilat suunnittelee uudisrakennusta sekä olemassa olevien tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyvien tilojen muutostöitä Anjalaan. Suunnitelmissa on myös Teholassa sijaitsevan kiinteistön peruskorjaaminen ja muuttaminen elintarvikekäyttöön soveltuvaksi varastotilaksi.

Molemmat hankkeet vastaavat Kouvolan Yritystilojen asiakkaiden tarpeisiin ja täyttävät yhtiön kiinteistöstrategiassa asetetut asiakkaaseen, hankkeeseen ja yhtiön omiin tavoitteisiin liittyvät kriteerit.

Anjalassa parannetaan tutkimus- ja kehittämistyön edellytyksiä

Kouvolan Yritystilat hakee kaupungin omavelkaista takausta Anjalassa Ankkapurhantiellä sijaitsevan kohteen muutostöihin ja samalle kiinteistölle suunnitellun uudisrakennuksen rakentamiseen. Uudisrakennus on kooltaan noin 650 m2 ja siihen on suunnitteilla tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyviä tiloja.

Olemassa olevat rakennukset on vuokrattu Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Xamkille. Xamk vuokraa myös uudisrakennuksen tilat tutkimus- ja kehitystoimintaan. Sekä uudisrakennus että olemassa olevien rakennusten muutostyöt on suunniteltu vastaamaan ammattikorkeakoulun tarpeisiin.

─ Olemme etsineet ratkaisua laajeneviin laboratoriotarpeisiimme ja Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Yritystilojen kanssa löysimme Anjalasta parhaiten tarpeisiimme vastaavan ratkaisun. Nyt toteutettavat investoinnit mahdollistavat entistä tiiviimmän yhteistyön yritysten kanssa, jonka seurauksena kehitystyön tulokset päätyvät alueen elinkeinoelämän hyödyksi ja käyttöön, kertoo Xamkin BioSampo TKI-yksikön johtaja Hanna-Kaisa Koponen.

Teholassa kehitetään elintarvikkeiden varastointimahdollisuuksia

Kouvolan Yritystilat hakee kaupungilta lainaa Teholassa Tiilitiellä sijaitsevan kiinteistön peruskorjaamiseen ja muuttamiseen elintarvikekäyttöön soveltuvaksi varastotilaksi sekä korvaavien tilojen rakentamiseen kohteen nykyisille vuokralaisille. Rakennuksessa on tällä hetkellä kylmää ja lämmintä varastotilaa, elintarvikekäyttöön soveltuvaa viileä- ja pakastetilaa sekä autopesuhalli.

Muutostyöt mahdollistavat koko kiinteistön vuokraamisen pitkäaikaisella vuokrasopimuksella viereisellä tontilla toimivalle Finnish Food Factory Oy:lle.

─ Olemme investoineet merkittävästi omaan tuotantoomme ja kasvava varastotilan tarve on luontainen jatkumo tuotantovolyymien kasvaessa. On erinomaista, että löysimme Kouvolan Yritystilojen kanssa ratkaisun varastotilan tarpeeseemme tuotantolaitoksemme naapurista, kertoo Finnish Food Factoryn toimitusjohtaja Janne Hirvonen.

─ Pyrimme omalla toiminnallamme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin, ja nämä investointihankkeet Anjalassa ja Teholassa ovat tästä hyvä esimerkki, kommentoi Kouvolan Yritystilojen toimitusjohtaja Pasi Miettinen.

─ Varsinaiset investointipäätökset tehdään, kun hankkeiden kaikki yksityiskohdat ovat selvillä, Miettinen jatkaa.

Lisätietoja:

Pasi Miettinen, toimitusjohtaja, p. 040 069 1221, pasi.miettinen@kinno.fi
Hanna-Kaisa Koponen, TKI-yksikön johtaja, Kymilabs ja BioSampo, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, p. 040 736 8651, hanna-kaisa.koponen@xamk.fi
Janne Hirvonen, toimitusjohtaja, Finnish Food Factory Oy, p. 044 599 6430, janne.hirvonen@finff.fi

 

Kouvolan Yritystilat Oy on Kouvola Innovation Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö, jonka toimialana on kiinteistöjen hallinta, omistus ja vuokraus. Yhtiö omistaa noin 20 toimisto-, tuotanto- ja teollisuuskiinteistöä, joissa on tällä hetkellä 90 vuokralaista.

Scroll to top