Kesäyrittäjänä Kouvolassa
Henri Kempin kesäbisnes on hitsaaminen.
Käytännössä Henrin työt liittyvät moottoriurheiluun ja siinä tarvittavien osien valmistukseen. Asiakaskuntaa riittää rapakon taakse asti.
”Kiinnostuin hitsauksesta pari vuotta sitten. Hitsasin kaverille mopon äänenvaimentimen ja vaikka jälki näin jälkikäteen ajatellen oli aivan kamalaa, toimi se sytykkeenä tähän homman”, 18-vuotias lukiolainen kertoo.
”Sittemmin hankin huutokaupasta itselleni edullisesti nykyisen hitsauslaitteiston ja työn jälkikin on alkanut parantua.”
Kemppi alkoi markkinoida hitsauspalveluja somessa hitsausharrastuksen kulujen kattamiseksi.
"Minut yllätti, kun kyselyitä alkoi tulla mielin määrin. Ajattelin, että tässähän voisi olla aineista isompaankin toimintaan.”
Henri Kemppi hitsaa erityisesti "eksoottisia" metalleja, kuten alumiinia, rosteria ja titaania. Iso osa töistä koostuu alumiinisäiliöiden ja muiden moottoriurheilun vaatimien osien valmistuksesta, tällä hetkellä erityisesti USA:n markkinoille.
Henristä tuli viime kesänä konevikaisen turboahdetun Mazda mx-5 Miatan omistaja, mikä teki liiketoiminnasta suoraa päätä kansainvälistä. ”Perinteisen korjaa, hajota ja korjaa -kaavan mukaisesti tuli halu laittaa jotain omaa kyseiseen yksilöön. Osaksi valikoitui huohotussäiliö lähinnä blingin ja ulkonäön vuoksi.”
Kemppi laittoi kuvia valmistamastaan huohotussäiliön prototyypistä kansainväliseen Facebook-ryhmään, josta kiinnostusta löytyi yllättävän paljon. "Pienen jalostuksen jälkeen pistin useampaan ryhmään mainosta ja tilauksia alkoi tulla", Kemppi kertoo.
"USA:ssa ajetaan kyseisillä autoilla kilpaa spec-miata -sarjassa ja muutenkin mx-5 on meren takana huomattavasti yleisempi kuin meillä. Pari säiliötä onkin mennyt juuri kilpakäyttöön. Toki ihan Suomestakin on löytynyt ostajia”, Henri kertoo. ”Nämä säiliöt eivät kuitenkaan ole ainoa homma, mitä teen”, hän huomauttaa.
Lukion jälkeen Myllykoskella asuva Kemppi aikoo suunnata opiskelemaan oikeustieteitä yliopistoon. ”En välttämättä ole tästä hitsauksesta itselleni ammattia hankkimassa, mutta harrastuksena ja lisätienestimielessä tämä on ihan ok. Toisaalta ken tietää, mihin tämä homma etenee”, Henri miettii.
”Aion hankkia hitsaajan ammattipätevyydet ja kasvattaa asiakaskuntaa valmistamalla uusia tuotteita. Some on hyvä markkinointialusta, olen Facebookissa ja äskettäin valloitin myös Instagramin. Minulla on myös omat nettisivut. Y-tunnus tulee todennäköisesti kesän aikana ajankohtaiseksi.”
”Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon töitä riittää ja kuinka olen päässyt ihan kivoille ansioille.”