Kymen Innovaatioyhdistyksen ja Kymenlaakson Innovaatioverkoston järjestämään Ideakymi 2023 -kilpailuun tuli 79 ehdotusta neljään eri sarjaan.
Yrityksen toimitusjohtaja Petri Reunanen on omalla toiminnallaan vaikuttanut positiivisesti koko Kouvolan yritysilmapiiriin.
Julkisissa hankinnoissa ei aina esiinny erityisen tervettä kilpailua. Kilpailuasiainneuvos Mika Hermas avasi aihepiiriä Hankintaseminaarissa.
Hallitusohjelmassa linjataan muun muassa, että valtion ja hyvinvointialueiden keskinäisiä valtakunnallisia tukitoimintoja tullaan kehittämään kunnianhimoisesti, tavoitteena tehokkaammat yhteishankinnat.
Byrokratia, taloudellinen riski ja tukkurikontaktien löytyminen askarruttivat eniten kauppiasyrittäjä Nina Alataloa, kun hän vakavasta sairaudesta toivuttuaan päätti tarttua unelmansa liepeestä ja toteuttaa sen.
Hyvinvointialueiden hankintakuviot puhuttivat Hankintaseminaarissa – miten paikalliset pk-yritykset saadaan mukaan?
Rahoituksen avulla Kouvolaan haetaan uutta kasvua nousevasta elintarvikesektorista, tuotteiden jalostusarvon nostosta sekä yritysten ja niitä tukevien kehittämistoimijoiden osaamisen vahvistamisesta.
Hankinta-Suomen tuore selvitys listaa stepit hankintaguruksi. Hankintavinkit jaetaan neljään eri teema-alueeseen: kyvykkyydet, organisaatio, prosessit ja työkalut ja hankinnan rooli ja arvolupaus.
Hankintaseminaari tarjosi ajankohtaista tietoa julkisista hankinnoista. Esitysmateriaalit ohessa.
Jos yrittäjyys kiehtoo, mutta ajatus yrittäjäksi heittäytymisestä hirvittää, kevytyrittäjyys voi olla keino testata yrittäjyyttä ja liikeidean toimivuutta.