Byrokratia arvelutti eniten

”Yrittäjyys oli minulle ennen ihan vieras asia. Suvussa tai lähipiirissä ei yrittäjiä ole. Vaikka en epäillyt toimeentuloa tai töiden riittämistä, kypsyttelin ajatusta yrittäjäksi ryhtymisestä pitkään."

"Eniten arvelutti yrittäjyyteen liittyvä byrokratia ja erilaiset velvoitteet, niistä en tiennyt oikein mitään”, kertoo huhtikuussa 2017 rakennuttamisen ja valvonnan asiantuntijayrityksen perustanut kouvolalainen Jarkko Laine.

 

"Minulla oli selkeä visio ja yrityksen perustamisneuvonnassa sain sen viimeisen henkisen tuen, jonka tarvitsin", sanoo Jarkko Laine.

 

”Siksi Timpan apu oli kultaakin arvokkaampaa”, toteaa Laine ja tarkoittaa Kouvolan Uusyrityskeskuksen yritysneuvojaa Timo Lehmusmetsää.

Jarkko Laineen IsaCon Laine Oy tarjoaa rakennuttajakonsulttipalveluja, eikä asiakkaita ole tarvinnut etsiä, vaan töitä on jopa tarjottu.

”Olen useita vuosia tehnyt saman alan töitä isojen toimijoiden palveluksessa ja tiesin, että töitä riittäisi."

 

"Entinen työnantajani onkin nyt yksi merkittävimmistä asiakkaistani.”

 

Teksti ja kuva: Kirsi Markkanen, kesäkuu 2019

 

Scroll to top