Älä koskaan sano ei koskaan

Blogi 26.4.2020 - Kasvoin yrittäjäperheessä, minkä johdosta jo varhain kypsyi lupaus: minä en koskaan ryhdy yrittäjäksi. Yllätin kuitenkin itseni (ja lähipiirin), kun perustin palkkatyön oheen toiminimen vuonna 2014. Toiminta oli kuitenkin tuolloin vielä pienimuotoista.

Minulla oli suurempi haave. Halusin tehdä isommin työtä vuorovaikutuksen kanssa ja luoda oman näköisen tavan toimia.

Omat kokemukseni työelämästä kertoivat, että merkittävä osa tämän päivän kuormituksesta ja stressistä työpaikoilla johtuu puutteellisesta vuorovaikutuksesta. Hakusessa on sekä vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa että vuorovaikutus oman mielen kanssa – mutta miten parhaiten päästä näihin kipupisteisiin käsiksi? Jos laitan ison pyörän pyörimään ja säntään yrittäjänä näitä haasteita taklaamaan, lähdenkö silloin soitellen sotaan? Onko minusta Yrittäjäksi isolla Y:llä?

Sisäinen paine ryhtyä toimeen kasvoi kasvamistaan. Otin yhteyttä Kinnoon ja sain hyviä neuvoja yritysneuvoja Timo Lehmusmetsältä. Kun mietin, olisiko minulla ylipäänsä mitään annettavaa asiakkaille, Timo valoi minuun uskoa ja rohkeutta: tämä on yrittämisen arvoinen juttu. Timo antoi minulle juuri niitä konkreettisia neuvoja, joita siinä hetkessä tarvitsin – tiesin mitä minun täytyy tehdä, jotta saan paperisodan hoidettua ja hommat pyörimään.

Vuonna 2017 perustettu yritykseni Valmennus Mielessä Oy tarjoaa vuorovaikutustaitojen koulutusta ja mielen valmennusta mm. myyjille, esimiehille, asiakaspalvelijoille, hoitotyötä tekeville ja opettajille. Kuluneen kolmen vuoden aikana olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että vuorovaikutus todella voi olla ”työelämän supervoima” – ja että mentaalitaitoja tarvitaan, jotta oman mielen kanssa oppii pärjäämään.

Kokopäiväisenä yksinyrittäjänä minulla on vastuu kaikesta mahdollisesta – mutta toisaalta kukaan ei millään tavalla rajoita luovuutta ja ideoita. Minulla itselläni on täysi valta toteuttaa niitä. Yrittämisessä ei myöskään ole valmista manuaalia tai sabluunaa, vaan se voi muokkautua ja muovautua melkein miksi vain.

Näin minullekin kävi, kun aloin alkuvuonna 2019 suunnittelemaan työelämän hyvinvointisovellusta, joka markkinoilta mielestäni puuttui. Minulla oli idea kännykkään ladattavasta sovelluksesta, joka tarjoisi tervetulleen tauon työelämän paineissa uupuneelle mielelle. Halusin käyttää kaiken osaamiseni äppiin, joka vähentäisi työntekijän kuormitusta ja tukisi mielen palautumista – ja tiesin, että tällaiselle palvelulle olisi tilausta.

Mutta silti mietin: uskallanko, osaanko? - Esittelin ideaani Kinnossa ja jahkailin: onko tässä mitään järkeä? Kinnon asiantuntijat Mika Lammi ja Jukka Antila sanoivat lopulta, että tämä on niin kova juttu, että sehän toteutetaan.

Sain rahallista innovaatiotukea Kinnolta, Business Finlandilta ja ELY-keskukselta, keräsin ympärilleni osaavan tiimin kehittämään äppiä ja painoin kaasua.

Mindui-sovelluksesta on olemassa jo demoversio, jota eri asiakasyritykset testaavat. Samalla äppiä kehitetään jatkuvasti eteenpäin. Varsinainen lanseeraus tapahtuu syyskuussa.

Nyt koronakriisissä äppiin voi panostaa aivan eri lailla, kun kalenterissa onkin äkisti väljää. Tämäkin on yrittämisen hyviä puolia: kun joku ovi sulkeutuu, kaksi muuta avautuu. Pitää olla vain herkkyyttä muutokselle ja rohkeutta ottaa ensimmäinen askel.

 

Sanna Koskela
Vuorovaikutus- ja mentaalivalmentaja, yrittäjä
Valmennus Mielessä Oy

 

 

Scroll to top