Yritystarinoita Kouvolasta
Kiertotaloudella ja uusiutuvalla energialla kohti hiilineutraaliutta
Leca Finland Oy:ssa on hyödynnetty kiertotaloutta pitkään ja uusia ratkaisuja etsitään. Lue lisää→
Kätilö Anneli Hyry on myös yrittäjä
Julkisella puolella neuvolakäyntejä on vähennetty viime vuosina eikä synnytykseen tulevalla ole aina sukua tai ystäviä tukenaan. Lue lisää→
”Hyvä kuva pysäyttää ja herättää mielenkiinnon”
”Korona-aika oli rankkaa, kun kuvauksia ei voinut tehdä, mutta se oli hyvin opettavaista. Oli pakko nöyrtyä myöntämään, että kuvauksia on vähemmän koronan vuoksi. Niinpä hankin elantoni sivutoimisilla töillä, kuten siivoamalla ja villasukkia myymällä. Hyvät verkostot ja yhteistyökumppanit auttoivat vaikean ajan yli,” Sonja Lahtinen kertoo. Lue lisää→
Näin syntyi Hukkasiini
”Toki yrittäjäksi ryhtyminen jännitti. Kinnon alkutaipaleen apu ja starttirahan saaminen auttoivat tarttumaan omaan unelmaan”, kertoo Nanna Nikunen. Lue lisää→
Hyvinvoinnin ammattilainen Noora Huhtala päätti järjestää hyvinvointitapahtuman
”Ammattivalmentajana haluan erityisesti erottua ihmisenä, joka kohtaa asiakkaan aidosti ja on empaattinen.”
”Pyrkimys on kasvattaa liiketoimintaa niin, että seuraavallekin sukupolvelle jäisi jotain”
”Olen yrittäjäperheessä kasvanut, enkä oikein muuta ammattia ole itsellenikään osannut ajatella."
”Yrittäjyys on uuden oppimista ja vanhojen taitojen vahvistamista”
40 vuotta Kouvolassa toiminut kuljetusyritys vaihtoi omistajaa.
Uusi yritys, kokeneet tekijät
Aistijan kilpailuetuna ovat laadukas työnjälki ja perinteinen valmistusmenetelmä.
Yrityksen voi myös perustaa ostamalla liiketoiminnan
Anne Loikala perusti yrityksen ostamalla mainostoimiston liiketoiminnan.
Kainpo Oy tähtää vahvasti vientiin
Potkulautailuun ja valjakkourheiluun erikoistunut Kainpo Oy toimii Kouvolan Teuroisilla.
Yrittäjyys on mielenkiintoista ja kiehtovaa, sanoo kesäyrittäjä Elsa Kosola
”Kinnon yritysneuvojalta sain markkinointiin ja tuotteiden esillepanoon liittyviä vinkkejä. Hän myös rohkaisi ja kannusti minua ottamaan haasteita vastaan ja kokeilemaan.
Sini Maunun työväline on virkkuukoukku
Yrittäjyys kysyy sinnikyyttä ja hermojen hallintaa.
Iida Kimonen on kesäyrittäjä ja kioskimyyjä
Kävin Kinnon yritysneuvonnassa, josta sain hyödyllisiä neuvoja vastauksia kysymyksiini. Toistaiseksi hankalinta on ollut asiakkaiden löytäminen. Toinen haaste on ollut ajan riittäminen.
Arttu Kortelainen on lukiolainen, mediatyöläinen, yrittäjä ja työnantaja
Arttu Kortelainen on 17-vuotias lukiolainen ja media-alan yrittäjä.
Olivia Vainio on kesäyrittäjä kaupungin tuella
Kouvolan kaupunki auttaa nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä ja työllistämään itse itsensä.
Pyristelystään huolimatta Matti Vesala päätyi mainosalalle ja kokkaus jäi harrastukseksi
”En ole katunut tekemääni uravalintaa, vaikka epäilyksen hetkiä onkin ollut. Aina se tunne on kuitenkin ohi mennyt.”
Ekoeriste panostaa eristeiden poistoon
Ekoeriste on tehnyt merkittävän investoinnin imuautoon, jonka avulla yritys laajentaa lämpöeristeiden poistotoimintaa. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on kerätyn eristysmateriaalin uusiokäyttö.
Viidakkorumpu soimaan!
Tavaton haluaa nostaa paikallisia yrityksiä oivaltavan markkinointiviestinnän keinoin.
Peruukki ja palmikko on luovuuden asialla
Parturi-kampaaja Janika Rikkola haaveili omasta yrityksestä, joka laajentaisi ”perinteisiä” hiustenleikkauspalveluja peruukinvalmistukseen.
Solvayn Voikkaan tehdas siirtyy 100-prosenttisesti vihreän sähkön käyttöön
Solvay ja Statkraft ovat solmineet kymmenen vuoden sähkönhankintasopimuksen Pajuperänkankaan tuulipuiston tuottaman tuulisähkön hankkimisesta. Sopimus mahdollistaa Voikkaan tehtaan toimimisen 100-prosenttisesti tuulivoimalla ja auttaa vähentämään vetyperoksidin valmistuksen hiilijalanjälkeä Solvayn kestävyystavoitteiden mukaisesti.
Kauneutta kotiin, fiilistä firmaan
Kun Laura Huusari valmistui muotoilijaksi XAMKista vuonna 2017, hän tiesi mitä halusi tehdä. Sisustusarkkitehti, kalustesuunnittelija Huusari perusti oman yhden naisen yrityksen, joka tekee sisustus- ja tilasuunnittelua sekä stailauksia yksityisille asiakkaille ja yrityksille.
Brändi uusiin asemiin!
Kouvolan Asunnot päivitti vuokra-asumisen nuupahtanutta imagoa iskevällä mainoskampanjalla, jonka toteuttamiseen osallistui useita kouvolalaisia tekijöitä.
Kun lihis olikin vihis
HoviRuoan näkemys hyvästä valmisruoasta on yksinkertainen: ei tyydytä vähään, vaan hyvään. Kaikkonen lupaa, että niin nykyisissä kuin tulevissakin tuotteissa maistuvat aidot ja herkulliset raaka-aineet.
Kiertotaloudesta talouden uusi sokkeli – myös Kymenlaaksossa?
Valtio rohkaisee kiertotalouden pioneereja astumaan esiin – konsultti Jari Simola uskoo, että Kouvolan seudulla on saumaa edelläkävijöiden joukkoon.