”Tiesin, että homma toimii”

Kirsi Virtanen osti itselleen työpaikan eikä yrittämisessä mikään ole ollut vaikeaa.

Kirsi Virtasella tuli vastikään täyteen neljä vuotta grilliyrittäjänä Kouvolan keskustassa. Virtasen omistama Kouvolan Grilli-Kipsa, eli kansan suussa Anttilan Mäkki, työllistää yrittäjän itsensä lisäksi neljä kokoaikaista ja vakituista työntekijää, sekä yhden osa-aikaisen.

”Edellinen yrittäjä, eli silloinen työnantajani, hankki omistukseensa toisenkin kioskin ja parin vuoden päästä suunnitteli tämän myymistä. Pienen miettimisen jälkeen ehdotin, että voisin oikeastaan itse ryhtyä yrittäjäksi. Tähän oli helppo lähteä, kun olin nähnyt, että homma toimii”, kertoo Virtanen.

 

”Ihan alussa marssin papereineni te-toimistoon, josta kehotettiin tulemaan Kinnoon Lehmusmetsän Timon juttusille. Timon kanssa kävimme paperit ja numerot läpi ja hän selitti asiat minulle perusteellisesti."

 

"Sain kysyä niin kauan, että varmasti ymmärsin. Ei tarvinnut jännittää.”

Kirsi Virtanen antaa tunnustusta työntekijöilleen, aviomiehelleen ja kirjanpitäjälleen.

”Yleensä pohdin kimuranteilta tuntuvia asioita mieheni kanssa, mutta jos emme yhdessäkään keksi ratkaisua, kysyn neuvoa kirjanpitäjältäni.”

 

”En todellakaan ole katunut, en hetkeäkään! Itse asiassa tämä on tuntunut ihan pelottavankin helpolta!”

 

”Tietysti joskus on rankkaa, jos yöunet ovat jääneet vähiin. Saan kuitenkin energiaa asiakkailta. He ovat ihanaa ja hyvin käyttäytyvää porukkaa, vaikka joku joskus olisikin baarista tulossa”, nauraa Kirsi Virtanen.

 

Kuvassa Kirsi Virtanen
Teksti ja kuva: Kirsi Markkanen, 2018

 

Pohditko yrityksen ostamista tai myymistä?
Ota yhteyttä, autamme asiantuntemuksella.

Ota yhteyttä

Leena Gardemeister

Gardemeister Leena

Yhteyspäällikkö
Rahoitusneuvonta, omistajanvaihdokset
+358 20 615 8191
+358 40 768 3474
leena.gardemeister@kinno.fi

Timo Lehmusmetsä

Lehmusmetsä Timo

Yritysneuvoja
Yrityksen perustaminen
+358 20 615 5957
+358 40 483 2957
timo.lehmusmetsa@kinno.fi

Scroll to top