Ohjelmistosuunnittelija, tietotekniikan insinööri Sami Hongisto

Sami Hongisto on toiminut ohjelmistosuunnittelijana Propentus Oy:ssä kolmisen vuotta. Hänelle on Propentuksella kertynyt vahvaa osaamista mm. lohkoketjuteknologiasta, jolla on yhä merkittävämpi rooli luotettujen liiketoimintaekosysteemien luomisessa.

”Jo lapsuudessa syntynyt kiinnostus tietotekniikkaan ajoi minut opiskelemaan alaa Lappeenrantaan. Siellä myös syntyi kiinnostus ohjelmistosuunnitteluun.”

Sami tuli nykyiseen työpaikkaansa ”suoraan koulun penkiltä”, Saimaan ammattikorkeakoulusta, josta hän valmistui tietotekniikan insinööriksi. Nykyiseen työhönsä hän pääsi oppisopimuskoulutuksen kautta.

”Kuulin tästä mahdollisuudesta kaveriltani, joka jo oli Propentuksella oppisopimuskoulutuksessa. Se on mielestäni kiinnostava tapa saada koulutusta yrityksen työtehtäviin ja toimintatapoihin. Työnkuvani Propentuksella on kehittynyt nopeasti todella monipuoliseksi, mikään työpäivä ei ole samanlainen”.

Syntyjään Hongisto on kouvolalainen, mutta hän opiskeli ja asui Lappeenrannassa nelisen vuotta ennen paluutaan syntymäkaupunkiinsa. 

”Kouvolasta löysin vakaan ja luotettavan työpaikan, ja kaupan päälle sain vielä tosi mukavat työkaverit”, Sami toteaa.

Sami ylistää Kouvolan harrastamismahdollisuuksien runsasta ja monipuolista tarjontaa. Kouvolasta löytyy myös useampi kenttä pelata frisbeegolfia, joka on tällä hetkellä hänen mieluisin liikuntaharrastuksensa.

”Meillä on tiivis kaveriporukka, jonka kanssa on mukava pelailla. Frisbeegolfia on varsin helppo oppia, mutta sitä on vaikea hallita kunnolla, se on hauska ja haastava laji.”