Kymenlaakson ammattikorkeakoulu XAMK ja Aikuiskoulutus Taitaja ovat mukana Kymenlaakson Innovaatioverkostossa ja siten ne ovat mukana myös Ideakymi -kilpailun järjestäjinä. Molemmissa oppilaitoksissa kannustetaan opiskelijoita innovatiivisuuteen ja yrittäjyyteen opinnoissa ja hanketoiminnassa.
Tuotekehitys kuuluu opintovaatimuksiin
”On hyvä muistaa, että innovaatioista 96 % syntyy arjessa eli suurin osa on keksintöjä, jotka liittyvät arkipäivän toimintaamme. Loput neljä prosenttia keksinnöistä syntyvät tieteellisessä tutkimustoiminnassa. Siten meillä kaikilla on mahdollisuus ideoida ja löytää uusia kaupallistettaviakin innovaatioita”, huomauttaa Leena Kaivola, Aikuiskoulutus Taitajan toimitusjohtaja ja rehtori.
Taitajassa on osaksi perusopintoja otettu mukaan ”Taide ja luova ilmaisu” –kurssi, johon kuuluu myös tuotekehitysosio.
”Kurssilla opetetaan taiteeseen liittyviä perusasioita, mutta opintoihin liittyy tuotekehitysharjoitus. Kannustan opiskelijoitamme ajattelemaan ja näkemään, miten omassa toiminnassa voisi asioita tehdä toisin. Uusia ideoita tarkastellaan myös tuotekehityksen kannalta”, kertoo kurssin opettajana toimiva Kaivola.
Käytetyn vaatteen uusi elämä
Muodin ja puvustuksen opiskelija, XAMK, Päivi Asikainen valmistaa kirppareilta löytämistään vaatteista asusteita, muun muassa laukkuja, ja kankaista uusia vaatteita omalla brändillään Von Aidainder, jota hän markkinoi pääasiassa sosiaalisessa mediassa. Hänen tavoitteenaan on toimia tulevaisuudessa yrittäjänä muodin ja vaatteiden parissa.
”Haluan omalla brändilläni vastata tähän nykyiseen vaatealan ahdinkoon, jossa tavoitteena on luoda pikamuotia ja siten saastuttaa ympäristöä. Luonnehdin Von Aidainderia anarkistiseksi pikku antibrändiksi”, Asikainen naurahtaa.
Hän myös vetää ammattikorkeakoulun hanketta Luova yrittäjyys – Pajalta Ruukkiin, jonka tavoitteena on innostaa muotoilun opiskelijoita tuotteistamaan osaamisensa ja kokeilemaan yrittäjyyttä oikeassa myymäläympäristössä. Opiskelijat myyvät omia tuotteitaan Taideruukki Kauppa -myymälässä Kuusankoskella yhdellä Taideruukin ja lähiseutujen yrittäjien kanssa. Päivi Asikainen hakee itse tuntumaa liiketoimintaan kevytyrittäjänä ja suunnitelmissa on oma verkkokauppa.
”Pidän Ideakymi –kilpailua hyvänä mahdollisuutena myös opiskelijoille päästä testaamaan omia ideoitaan ja niiden mahdollisuuksia liiketoiminnaksi”, Asikainen toteaa.
Kuva: Muodin ja puvustuksen opiskelija Päivi Asikainen luo omalla brändillään vanhasta uutta.
Maakunnallisen Ideakymi –kilpailun ehdotukset pyydetään lähettämään 15.11.2020 mennessä, lisätietoa ja kilpailulomakkeen löydät Kinnon sivuilta.
Ideakymi -kilpailun järjestävät yhteistyössä Kymenlaakson innovaatioverkoston toimijat: