Haemme uutta (työ)voimaa: Logistiikan digiosaaja

Haemme LOGISTIKAN DIGIOSAAJAA Digivihreä RRT -projektiin

Monipuolinen tehtävä logistiikan digiratkaisujen parissa

Logistiikan digiosaajan tehtävässä olet mukana kehittämässä tulevaisuuden logistiikan digitaalisia ratkaisuja ja palveluita sekä edistämässä alan digivihreää kaksoissiirtymää. Toimit projektipäällikkönä Digivihreä RRT -hankkeessa, jossa edistetään yrityslähtöisiä innovaatioita, tuotetaan asiakkaille edelläkävijyyttä kestävällä paperittomalla logistiikalla sekä pilotoidaan uutta kuivasatamakonseptia Kymenlaaksossa.

Tehtävässä menestymisen resepti

Parhaimmillaan sinulla on jo kokemusta logistiikka-alasta ja alan toimijoista sekä intoa uusien teknologioiden hyödyntämiseen alalla. Digitalisaation tuominen logistiikka-alalle sekä digitaaliset kaksoset ja kyberturvallisuus kiinnostavat sinua. Toivomme, että sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, mutta voit hyvin olla vastavalmistunut. Aiempi kokemus EU-rahoitteisten hankkeiden hallinnosta ja kansainvälinen kokemus katsotaan eduksi. Apunasi on kuitenkin erittäin osaava tiimi, joten et jää uusienkaan asioiden kanssa yksin.

Odotamme sinulta lisäksi innovatiivista näkemystä, ratkaisukeskeisyyttä ja positiivista asennetta. Omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, ja sinulla on kyky toimia rakentavasti monimuotoisen työyhteisön vaihtelevassa arjessa.

Tarjoamme mahdollisuuden kehittää ja kehittyä

Tarjoamme monipuolisen, ympäristövastuullisen tehtävän, joka avaa mahdollisuuden vaikuttaa koko logistiikka-alan tulevaisuuteen. Tehtävässä pääset myös syventämään omaa osaamistasi. Tukenasi on kannustava ja mukava työyhteisö. Tehtävää on mahdollista hoitaa etätyönä.

Digivihreä RRT – kestävää kilpailukykyä ja turvallisuutta

Digivihreä RRT on Kouvola Innovationin ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Xamkin yhteistyössä toteuttama hanke, jonka päätavoitteena on vahvistaa Kouvolan RRT-kokonaisuuden kilpailukykyä ja digivihreää kaksoissiirtymää muuttuvassa toimintaympäristössä. Hankkeessa kehitetään RRT-kokonaisuuden digitaalista infrastruktuuria ja edistetään yrityslähtöisiä innovaatioita, tuotetaan Kouvola RRT:n asiakkaille edelläkävijyyttä kestävällä paperittomalla logistiikalla sekä pilotoidaan kansallisesti ja kansainvälisesti verkottunutta kuivasatamakonseptia Kouvolassa ja Kymenlaaksossa.

Uudenmaan liiton rahoittama (Euroopan aluekehitysrahasto EAKR) hanke on alkanut 1.1.2023.

Tule mukaan mahdollistamaan kestävää logistiikan tulevaisuutta!

Palkkauksessa ja muissa työehdoissa noudatamme Avaintes:iä. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan ja on määräaikainen vuoden 2024 loppuun.

Jos tämä tehtävä herätti mielenkiintosi, ole rohkeasti yhteydessä. Rekrytointikumppaninamme toimii Eezy Personnel Liena Silen, henkilöhakukonsultti p. 040 482 6770 tai liena.silen@eezy.fi. Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen tämän linkin kautta 20.1.2023 mennessä. Haastattelemme henkilöitä jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Haku alkaa 5. tammikuuta 2023 ja päättyy 20. tammikuuta 2023.
Scroll to top