Elintarviketoimialaa selvitetään ja kehitetään

Kouvolassa tehdään yhteistyötä  jo entisestään vahvan, alueen elintarviketoimialan kehittämiseksi. Työ käynnistetään koko arvoketjun eli alkutuotannon, jalostuksen sekä elintarvike- ja juomateollisuuden nykytilan kartoittamisella.

”Tarvitaan vähintäänkin SWOT, mutta mielellään PESTEL-tyyppinen analyysi, jonka pohjalta saataisiin käsitys alueen elintarvikesektorin nykytilasta ja kehittämistarpeista. Selvitämme samalla myös alan tulevaisuuden mahdollisuuksia”, kertoo hankkeen projektipäällikkönä kesäkuussa aloittanut Susanna Nurmilaukas.

"Kouvolassa on eniten maatiloja Suomessa ja tilojen kokonaistulojen perusteella Kouvola on Suomen kuudenneksi suurin kaupunki. Kouvola on myös vahvaa luomuviljan tuotantoaluetta. Elintarvikealan kehittämishankkeen tarve on tunnistettu ja sitä on valmisteltu yhteistyössä muun muassa Pro Agrian kanssa."

Elintarviketeollisuuden osalta Kouvolassa toimii vahvoja edelläkävijäyrityksiä kuten HoviRuoka, Finnish Food Factory ja Kouvolan Lakritsi.  Pitkään toimineiden lisäksi täällä on useita viime vuosina aloittaneita ja menestyneitä yrityksiä. Alueella on myös suurien ketjujen toimipisteitä kuten Fazer ja Vaasan Oy.

Alueen elintarvikesektorin nykytilan ja uusien mahdollisuuksien selvittämisen lisäksi hankkeen toimilla edistetään yhteistyötä ja verkostoja. Tavoitteena on luoda yhteinen visio tulevaisuudesta ja kasvattaa yhdessä tekemisen meininkiä.

”Näen tällaisella hankkeella paljon mahdollisuuksia. Yhteistyön ja kumppanuuksien edistäminen, maatalouden uudet mahdollisuudet sekä alan logistiikan ja kiertotalouden kehittäminen. Hankkeen toimilla ICT ja vastuullisuus -asiat tehdään tutuksi kaikille yrityksille”, Nurmilaukas luettelee.

Tavoitteena on synnyttää Kouvolaan alan uusia yrityksiä ja kehittää nykyisten yritysten liiketoimintaa.

"Hyvä uutinen hankkeen kannalta on, että uusia osaajia alalle on tulossa. Kouvolassa on käynnistynyt elintarvikealan koulutus Edukolla ja alan insinööritason koulutus alkaa Xamkissa syksyllä 2022. Yhteistyö oppilaitosten kanssa tuleekin olemaan tärkeä osa hankkeen toimintaa."

 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja lähde mukaan yhteistyöhön Kouvolan elintarvikeklusterin kehittämiseksi!

Lisätietoja

Nurmilaukas Susanna

Asiantuntija
+358 20 615 5282
susanna.nurmilaukas@kinno.fi

Scroll to top