Blogi: TASS tarinoi Kouvolasta - miten erottaudutaan venäläisessä mediamaisemassa?

Kouvolan markkinoinnissa iso ilmansuunta on aina itä. Kinnon tuore yhteistyö Venäjän uutistoimiston TASSin kanssa on yksi avaus, jonka avulla pyritään viemään viestiä rajan taakse. Erityisen tärkeää on puhutella ”kotimetropolimme” Pietarin asukkaita ja kertoa heille, mitä aarteita naapurissa piilee.

Yhteistyölle luotiin pohjaa keväällä 2018 Kouvola kartalle -tilaisuudessa Pietarissa. Monipuolinen Kouvola-kattaus herätti TASSin edustajan huomion ja niin päädyttiin puheisiin. Mitä sellaista Kouvolalla on, mikä kiinnostaisi venäläistä yleisöä? Ja mitkä kohderyhmät ovat sellaisia, joille kannattaa lähteä räätälöimään ihan omia viestejä?

Sisällöt edellä

Kouvolan kohdalta peruspaketti on varsin hyvin kunnossa. Repoveden kansallispuisto, maailmanperintökohde Verla, Arboretum Mustila ja Tykkimäen huvipuisto tarjoavat nähtävää ja koettavaa etenkin perheille. Samalla luontoarvot korostuvat näissä kohteissa, mikä ei varmasti ole ainakaan huono juttu. Suurkaupungin vilskeestä tuleville puhdas, rauhallinen luonto voi hyvinkin olla se kaikkein suurin elämys.

Pietarilaisten on myös helppo tulla Kouvolaan, kiitos kätevän Allegro-junayhteyden. Autoilevia matkustajia taas palvelee kaksikin rajanylityspaikkaa. Saavutettavuus on siis kohdallaan.

Asuntomessut juhlistaa yhteistä historiaa

Erityisen hyvä aika lyödä rumpua Kouvolan puolesta on juuri nyt, koska Asuntomessut 2019 tuovat kaupunkiin säpinää kesällä. Asuntomessujen organisaatio on hienosti huomioinut Venäjän markkinoiden potentiaalin ja tänä vuonna – ensimmäistä kertaa messujen historiassa – Asuntomessuja markkinoidaan myös Venäjällä.

Asuntomessut järjestetään Kouvolan Pioneeripuistossa, jonka satavuotinen tarina on tietysti nyökkäys myös venäläisille perinteille. Vanhat venäläisten rakentamat punatiiliset kasarmirakennukset, vanhan rajajoen läheisyydessä, muistuttavat yhteisestä historiasta. Messualueella on luvassa venäjänkielistä opastusta ja esitteitä.

Designkoukku vetää

Me Kinnossa uskomme, että Asuntomessut kiinnostaa venäläisiä useammastakin syystä. Yksi nostetta tuova tekijä on designinnostus, joka on vahva trendi Pietarin seudulla. Skandinaavinen design on kovassa huudossa Venäjällä juuri nyt ja tilaisuus tutustua uusimpiin tuuliin sopivan matkan päässä Kouvolassa on varmasti kutkuttava monelle. Myös Asuntomessujen konsepti, jossa talot rakennetaan suuren yleisön vierailukohteiksi – ennen kuin niissä asutaan – on Venäjällä uusi.

Kinno on vienyt viestiä Asuntomessuista ja muista paikkakunnan vetonauloista venäläisille matkanjärjestäjille jo pitkään. Työ jatkuu tässä kuussa, kun 24.5. pidetään Live & VisitKouvolan oma matkanjärjestäjätilaisuus Pietarissa. Seuraavana päivänä Live & VisitKouvola osallistuu Visit Finlandin Day of Finlandiin, joka on maksuton, perheille suunnattu PR-tapahtuma Pietarissa.

Kovin kortti pöytään

Asuntomessut 2019 tarjoavat ajankohtaisen ”rauta on kuuma” -viitekehyksen Kouvolan matkailumarkkinoinnille – ja mukavan tilaisuuden luoda uusia muistijälkiä. TASS ja muut mediat – bloggareita ja muita influencereitä unohtamatta – tuovat lisää näkyvyyttä kulmakunnalle. 

Markkinoinnin aktiviteettitaso on kuitenkin pidettävä riittävänä kaikkina aikoina, jotta joka kerralla ei tarvitse lähteä nollasta liikkeelle. ”Pietari-kortin” taitava hyödyntäminen ei ole helppoa, mutta se on silti kenties se suurin vahvuus, joka kouvolalaisella matkailulla on.        

   

Kuva: Allegrojuna Korian sillalla. Kouvolan Asuntomessualue sijaitsee Korian Pioneeripuistossa.