BLOGI: Kuinka jätät muistijäljen kuluttajan mieleen?

Mitä tuotetta tai asiaa viimeksi näkemässäsi mainoksessa myytiin? Harva nimittäin välttämättä muistaa sitä, sen sijaan tuotteen ympärille kudottu tarina jää mieleen paremmin. Se tekeekin sisältömarkkinoinnista niin suosittua.

Joskus kampanja synnyttää sellaisen hypen, että sen alkuperä hämärtyy. Harva kampanja päätyy viraaliksi, vaikka moni sitä haluaa ja tavoittelee.

 

MIHIN ILMIÖIHIN ITSE OTTAISIT OSAA?

Lähes vuoden jokaiselle päivälle on teemansa. Brändeille ne antavat mahdollisuuden tuoda teemaansa esille rennolla otteella.

Oletko ajatellut esimerkiksi, että voisitte ottaa osaa mansikkajäätelöpäivään tammikuussa, älä laihduta -päivään toukokuussa, autottomaan päivään syyskuussa tai vuoden harmaimpaan päivään marraskuussa? Mutta miksi sitten niin harva kuitenkaan lähtee toteuttamaan tempauksia ko. päiville? Onko kyse ajanpuutteesta vai uskalluksesta? Ettei meille vain naureta? Minun vinkkini, rohkeasti mukaan vain!

Satutko muuten tietämään, kenen kampanja esimerkiksi Vuoden harmain päivä on? Voisi luulla, että kyseessä on Kouvolan keksimä kampanja, olemmehan itse valinneet kaupunkimme Suomen värikkäimmäksi harmaaksi!

Mutta ei, Hartwall ehti ensin!

Yhtiön viime vuonna aloittama kampanja sai heti tulta alleen. Kuluttajan oli helppo samaistua kampanjan sanomaan, onhan marraskuu harmaa ja kolea.  Sosiaalisessa mediassa jaetaan kuvia kauniista kansallissäästämme, harmaasta -ja on mukaan mahtunut muutama lonkerokuvakin. Voisikin sanoa, että vuoden harmaimmasta päivästä on kehkeytynyt nopeasti ilmiö ja uusi somekalenterien konseptipäivä, hienoa!

 

VISITKOUVOLA TARTTUU SOMEILMIÖÖN

VisitKouvola haluaa tarttua tähän harmaaseen haasteeseen ja nostaa Kouvola-henkeä. Rakastan Kouvolaa harmainakin päivinä –tempaus laittaa kouvolalaiset liikkeelle lauantaina 16.11. sekä somessa että fyysisesti. Haluamme tempauksella nostaa paikallisten kotiseuturakkautta ja tuoda Kouvolasta juuri se Suomen värikkäin harmaa puoli esille.

Jos et vielä tiennyt, niin VisitKouvola piilottaa tulevana lauantaina 16.11. pitkin Kouvolan ydinkeskustaa yllätyspaketteja täynnä Kouvola-tuotteita. Vastaisku ankeudelle!

Kymmeneltä lauantaiaamuna Rakastan Kouvolaa harmainakin päivinä –Facebook-tapahtumaan julkaistaan kuvavihjeet pakettien olinpaikoista.

Jahti alkakoon! Jaa kuvasi #visitkouvola tägillä ja väritetään Kouvola kartalle!   

 

Kirjoittaja toimii Kymenlaakson matkailun digiloikka -hankkeen projektipäällikkönä.