RAVINTOLAKONKARIN TOTEUTUNUT UNELMA

”Olisin voinut perustaa Lamykin´s Cookhousen Helsinkiin tai jonnekin muualle Suomeen. Kouvolan ravintolakartalle konsepti tuntui kuitenkin istuvan paremmin kuin muualle”, pohtii Yuri Lamykin ja kertoo ravintolan erikoisuudeksi puuhiiligrillin.

Yurilla on 15 vuoden kokemus ravintola-alalta, niin kokkina kuin johtotehtävissä. Ravintolakonkari kertoo suhtautuneensa työntekoon aina intohimoisesti. Kouvolaan syyskuussa 2014 avattu ravintola on hänelle toteutunut unelma.

Suomeen ja Kouvolaan Yuri päätyi osin sattumalta. Tiivis yhteistyö Kouvola Innovationin sijoittumispalvelujen kanssa käynnistyi kuitenkin nopeasti. Rahoitustarpeen arvioinnissa ja kartoituksessa oli apuna alkavien yritysten neuvonta. ”Minulla ei ollut mitään käsitystä ravintolan perustamisesta. Kinnosta sain avun vaihe vaiheelta ja prosessi oli hyvin järjestelmällinen. Sain asiantuntevaa apua ja jopa enemmän kuin edes osasin pyytää. ”

”Kokemukseni oli, että kaupungin eri viranomaiset olivat kiinnostuneita suunnitelmistani ja halusivat auttaa niiden toteuttamisessa”, Yuri jatkaa.

Henkilökunnan pestaaminen oli aluksi hankalaa. ”Kun ravintolaa ei vielä ollut ja omistaja on venäläinen, oli hakijoiden ilmeisesti hieman vaikea hahmottaa, mistä oikeasti tulisi olemaan kysymys. Vaihtuakin henkilökunta on jo jonkun verran ehtinyt, mutta nyt kokoonpano tuntuu sellaiselta, että sen kanssa hommaa voi lähteä yhdessä viemään eteenpäin.”

Lamykin´s Cookhouse sijaitsee Hansakeskuksessa torin laidalla, kävelykadun tuntumassa. Lounasasiakkaat ovat löytäneet ravintolan ja ajoittain sen 55 asiakaspaikkaa ovat olleet täynnä. Syksyllä kalenteri täyttyy pikkujouluvarauksista ja markkinointi hoituu omalla painollaan.

”On ollut hienoa nähdä, että aiemmin käynyt asiakas haluaa palata ravintolaan joko ystäviensä tai perheensä kanssa.”