Kouvolan sisäistä identiteettiä ja ulkoista imagoa selvitettiin kyselyllä

Hyviä liikenneyhteyksiä ja palveluja arvostetaan, tutut matkailukohteet kiinnostavat.

Kouvolan kaupungin ensimmäisen imagotutkimuksen perusteella mielikuvat Kouvolasta ovat vahvoja, selkeitä ja varsin yhdenmukaisia sekä kouvolalaisten että ulkopaikkakuntalaisten keskuudessa. Kouvolalaisista vastaajista 84 % suosittelisi Kouvolaa asuinpaikkana ja ulkopaikkakuntalaisista 60 % voisi kuvitella asuvansa Kouvolassa. Kouvolan vahvimmat brändit ovat Tykkimäki ja KooKoo.

Kouvolan kaupunki tutki alkuvuodesta alueen vetovoimaisuutta asuinpaikkana ja matkailukohteena sekä ulkopaikkakuntalaisten että kouvolalaisten näkökulmasta.

Kouvolan imago ja identiteetti on varsin yhdenmukainen molempien kohderyhmien keskuudessa. Parhaiten Kouvolaa kuvaavia adjektiiveja ovat rauhallinen, luonnonläheinen ja turvallinen.

Ulkopuolisille Kouvola hahmottuu myös edullisena ja perinteikkäänä. Spontaanisti kysyttäessä Kouvola näyttäytyy molemmille ryhmille pienenä, tylsänä ja harmaana, mutta toisaalta paikkakuntalaiset itse kuvaavat kaupunkia useimmiten myös kauniiksi ja kodikkaaksi.

- Kouvolassa käyneistä 60 % suosittelisi Kouvolaa matkakohteena. Kouvolalaiset veisivät vieraansa tutustumaan Repoveden kansallispuistoon, Tykkimäen huvipuistoon ja maailmanperintökohde Verlaan, listaa TOP-3 vetovoimatekijöitä Kouvola Innovation Oy:n VisitKouvolan kehittämispäällikkö Kirsi Vainio. Hyödynnämme vahvoja kärkikohteiden brändejä matkailumarkkinoinnissa ja uusittavilla VisitKouvola-sivuilla. Kouvolaan matkustetaan usein sukuloimaan ja ystävien luokse. Olisi hienoa, jos asukkaat suosittelisivat matkailukohteena Kouvolaa esimerkiksi matkailusivusto TripAdvisorissa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sisäistä identiteettiä ja ulkoista imagoa sekä Kouvolan tunnettuutta, vahvuuksia, mahdollisuuksia ja vetovoimatekijöitä pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja Kouvolan lähialueilla. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksen ja media-analyysin yhdistelmänä. Kyselyyn kerättiin vastauksia tammi-helmikuun vaihteessa 2016 ja kyselyn markkinointi oli kohdennettu pääkaupunkiseudulle sekä Lahteen, Lappeenrantaan, Mikkeliin ja Kotkaan.

 

Tutustu tarkemmin tutkimuksen tuloksiin kaupungin sivuilla.