”Keskusta on koko Kouvolan käyntikortti”

4.3.2020: Yrittäjän Aamuklinikalla keskusteltiin kaupunkikeskustan kehittämisestä ja uusien digitaalisten työkalujen hyödyntämisestä siinä. Asiantuntija-alustukset aiheesta pitivät Kouvolan Ydinkeskusta ry:n toiminnanjohtaja Kati Klaavuniemi ja Kinnon asiantuntija Reijo Saksa.

Keskustan yrityksiin haluttaisiin lisää asiakkaita, toisaalta tulevaisuuteen katsotaan toiveikkaina keskustan uudistuneen ilmeen ansiosta ja yritysten yhteistyön vuoksi.

”Välillä olen ollut huolestunut keskustan hiljenemisestä, esimerkiksi aiemmin lauantait olivat paljon vilkkaampia kuin nykyisin. Toisaalta ymmärrän sen, että meidän keskustan yrittäjien on tehtävä entistä enemmän yhteistyötä, kuten yhteismarkkinointia, saadaksemme lisää asiakkaita myös keskustaan, sanoo kampaamoyrittäjä Pia Tommiska.

Hänen yrityksensä toimii jo neljännessä polvessa, oma mummi perusti sodan jälkeen ensimmäisen kampaamon, jonka toimintaa Pia Tommiskan vanhemmat jatkoivat. Nyt oma tytär on yrityksessä mukana kahden muun yrittäjän lisäksi. Parturi-kampaamon menestyksen takeena on ollut yrittäjän jatkuva oma ammatillinen kehittäminen ja asiakastyytyväisyys.

”Erityisesti nuoria yrittäjiä tulee kannustaa ja pitää yllä positiivista asennetta. Hyvän asiakaspalvelun ja asiakkaiden tyytyväisyyden vuoksi on huolehdittava, että keskustassa pysäköiminen on vaivatonta”, Tommiska muistuttaa.

Pia Tommiska pitää tärkeänä keskustan yrittäjien yhteisiä kokoontumisia. Hän on aiemmin ollut mukana Kouvolan Yrittäjien hallituksessa ja hän näkee yrittäjäyhdistyksen toiminnan tärkeänä.

Tilaisuudessa esittäytynyt Kouvolan Yrittäjien uusi puheenjohtaja Jari Liikkanen kertoi käynnistäneensä kaikkien Kouvolan seudun yrittäjäyhdistysten puheenjohtajien yhteiset kokoontumiset.

”Vain yhteistuumin ja yhteistyöllä saamme asioita eteenpäin. Kaikkien etu on, että kaupunkikeskusta on vetovoimainen”, Liikkanen painottaa.

 

Tapahtumat ja digitaaliset työkalut käytössä

Keskustassa järjestettävät tapahtumat ovat yksi tapa elävöittää kaupunkia. Toiminnanjohtaja Kati Klaavuniemi esitteli tämän vuoden tulevia tapahtumia, joiden joukossa on sekä aiemmin toteutettuja että uusia tapahtumia, kuten 8.4. Huhtimarkkinat, 8.5. Kouvolaiffii ja 16.5. Manskiturnaus.

”Meillä on upea, moderni Manski ja Kouvola on edistyksellinen kaupunki monessa suhteessa. Teemme Ydinkeskusta ry:ssä kaikkemme, että saamme lisää kävijöitä keskustaan ja käyttämään sen palveluja.”

Kaupunkikeskustan kehittämisen ja digitalisoinnin hankkeita vetänyt ja yhteistyötä kouvolalaisyritysten kanssa laajasti tehnyt Reijo Saksa esitteli käytössä olevia digitaalisia työkaluja, joilla mitataan keskustan asiakasmääriä eri vuorokauden aikana. Dataa hyödynnetään muun muassa markkinoinnissa ja liiketilasuunnittelussa.

”Kouvolan keskusta on käyntikortti koko kaupungille ja sen kehittäminen on hyvin tärkeää. Onnistuminen siinä vaatii yrittäjien, kiinteistönomistajien ja kaupungin yhteistyötä. Tästä on hyvää kokemusta viime vuosilta.”

”Kouvola on Suomen kaupungeista kärkijoukossa erilaisten digitaalisten työkalujen käyttöönotossa ja nopeilla tietoliikenneyhteyksillään. Kinno on valmentanut yrityksiä muun muassa digitaalisen saavutettavuuden parantamiseksi. Asiakkailtamme saadun palautteen mukaan nämä kehittämistoimet ovat kasvattaneet liikevaihtoa yrityksissä, jotka ovat lähteneet mukaan verkkokauppaan ja kehittäneet digimarkkinointiaan”, Reijo Saksa kertoo.

 

Kuva: Yrittäjät Mika Lokkila, TulosTaitoa Oy, Pia Tommiska, Parturi-Kampaamo Pia Tommiska Oy ja Jari Liikkanen, X-Solver Oy, pitävät yrittäjien yhteistyötä erittäin tärkeänä myös keskustan kehittämisessä.
Teksti ja kuva Pirjo Vuorenpää.

 

Lisätietoa: