Kannusterahaa kansainvälistyvälle yritykselle uusiin ideoihin

Yritykset voivat hakea uusille yritysideoilleen Kouvolan kaupungin myöntämää kannusterahaa. Hakuaika on 15.3. - 15.5. 2017.

Kouvolalaiselle yritykselle myönnettävän kannusterahan suuruus on 5000 euroa. Tänä vuonna teemana on kansainvälistyminen.

Rahoitusta voidaan myöntää idean prototyypin tai demomallin tuottamiseen, tuotesuojauksen tai patentoinnin aiheuttamiin kustannuksiin, liike-, tuote- tai palveluidean kehittämiseen, sekä vientimarkkinointiin, kuten messuosaston kustannuksiin ulkomailla.

Tukea ei myönnetä yrityksen tavanomaisiin menoihin, kuten verkkosivujen tekemiseen tai kaluston uusimiseen.

Tukea saavien yritysten tulee olla Kouvolaan rekisteröityjä mikroyrityksiä, jotka työllistävät enintään yhdeksän henkilöä. Kannusterahan suuruus on tänä keväänä 5000 euroa ja sitä myönnetään kuudelle yritykselle.

Kannusteraha on de minimis -tukisäädösten alainen ja saajayritysten nimet julkaistaan. Lisäksi julkaisemme sivuillamme kannusterahaa saaneiden yritysten haastatteluja rahan käyttökohteista.

Kannusterahan saajat julkistetaan Ideanikkareiden aamukahvitilaisuudessa 23.5. klo 8-10.

 

Pääset hakemaan kannusterahaa tästä.

 

Lisätietoja antaa: